Olympiatietoa.
|
KESÄOLYMPIALAISET 1896 Ateena, Kreikka 1900 Pariisi, Ranska 1904 St. Louis, Yhdysvallat 1908 Lontoo, Britannia 1912 Tukholma, Ruotsi 1916 Isäntäkaupunkina Saksan keisarikunta Berliini, Saksa; 1916 ei voitu järjestää ensimmäisen maailmansodan takia 1920 Antwerpen, Belgia 1924 Pariisi, Ranska 1928 Amsterdam, Alankomaat 1932 Los Angeles, Yhdysvallat 1936 Berliini, Saksa 1940 Isäntäkaupunkina Suomi Helsinki, Suomi; 1940 ei voitu järjestää toisen maailmansodan takia 1944 Isäntäkaupunkina Yhdistynyt kuningaskunta Lontoo, Britannia; 1944 ei voitu järjestää toisen maailmansodan takia 1948 Lontoo, Britannia 1952 Helsinki, Suomi 1956 Melbourne, Australia 1960 Rooma, Italia 1964 Tokio, Japani 1968 México, Meksiko 1972 München, Saksan liittotasavalta 1976 Montreal, Kanada 1980 Moskova, Neuvostoliitto 1984 Los Angeles, Yhdysvallat 1988 Soul, Etelä-Korea 1992 Barcelona, Espanja 1996 Atlanta, Yhdysvallat 2000 Sydney, Australia 2004 Ateena, Kreikka 2008 Peking, Kiina 2012 Lontoo, Britannia 2016 Rio de Janeiro, Brasilia 2021 Tokio, Japani 2024 Pariisi, Ranska 2028 Los Angeles, Yhdysvallat 2032 Brisbane, Australia TALVIOLYMPIALAISET 1924 Chamonix, Ranska 1928 St. Moritz, Sveitsi 1932 Lake Placid, Yhdysvallat 1936 Garmisch-Partenkirchen, Saksa 1940 Isäntäkaupunkina Japani Sapporo, Japani; 1940 ei voitu järjestää toisen maailmansodan takia. 1944 Isäntäkaupunkina Italia Cortina d’Ampezzo, Italia; 1944 ei voitu järjestää toisen maailmansodan takia. 1948 St. Moritz, Sveitsi 1952 Oslo, Norja 1956 Cortina d’Ampezzo, Italia 1960 Squaw Valley, Yhdysvallat 1964 Innsbruck, Itävalta 1968 Grenoble, Ranska 1972 Sapporo, Japani 1976 Innsbruck, Itävalta 1980 Lake Placid, Yhdysvallat 1984 Sarajevo, Jugoslavia 1988 Calgary, Kanada 1992 Albertville, Ranska 1994 Lillehammer, Norja 1998 Nagano, Japani 2002 Salt Lake City, Yhdysvallat 2006 Torino, Italia 2010 Vancouver, Kanada 2014 Sotši, Venäjä 2018 Pyeongchang, Etelä-Korea 2022 Peking, Kiina 2026 Milano–Cortina d’Ampezzo, Italia KESÄPARALYMPIALAISET 1960 Rooma, Italia 1964 Tokio, Japani 1968 Tel Aviv, Israel 1972 Heidelberg, Saksa 1976 Toronto, Kanada 1980 Arnhem, Alankomaat 1984 New York, Yhdysvallat Stoke Mandeville (selkäydinvammaisten lajit) Britannia 1988 Soul, Etelä-Korea Korea 1992 Barcelona, Espanja 1996 Atlanta, Yhdysvallat 2000 Sydney, Australia 2004 Ateena, Kreikka 2008 Peking, Kiina 2012 Lontoo, Britannia 2016 Rio de Janeiro, Brasilia 2020 Tokio, Japani 2024 Pariisi, Ranska 2028 Los Angeles, Yhdysvallat TALVIPARALYMPIALAISET 1976 Örnsköldsvik, Ruotsi 1980 Geilo, Norja 1984 Innsbruck, Itävalta 1988 Innsbruck, Itävalta 1992 Albertville ja Tignes (ampuma- ja maastohiihto) Ranska 1994 Lillehammer, Norja 1998 Nagano, Japani 2002 Salt Lake City, Yhdysvallat 2006 Torino, Italia 2010 Vancouver, Kanada 2014 Sotši, Venäjä 2018 Pyeongchang, Etelä-Korea Korea 2022 Peking, Kiina 2026 Milano ja Cortina d’Ampezzo, Italia |
Suomalaisen olympiahistorian kohokohdat
Suomi ei ollut mukana, kun Kansainvälinen Olympiakomitea (KOK) perustettiin vuonna 1894, eikä suomalaisia nähty myöskään ensimmäisissä olympialaisissa 1896, 1900 ja 1904. Ensimmäisen kerran suomalaismenestystä saatiin Ateenan olympiakilpailuissa 1906, joissa Verner Weckman voitti kultaa painissa ja Verner Järvinen kiekonheitossa. Vuonna 1907 KOK kutsui paroni Reinhold Felix von Willebrandin järjestön ensimmäiseksi suomalaiseksi jäseneksi, ja Suomi perusti Olympiakomitean 2.12.1907. Ensimmäinen virallinen olympiakulta saatiin Lontoossa 1908, kun Verner Weckman voitti jälleen painissa. Suomi olympiaurheilun suurmaiden joukkoon Suomi nousi olympiaurheilun suurmaiden joukkoon 1912 Tukholman kisoissa, joista Hannes Kolehmainen toi kolme kultamitalia. Suomi kilpaili Venäjän lipun alla, mutta oman maan nimikyltillä. Itsenäistymisen jälkeen suomalaisurheilijat saavuttivat vuonna 1920 Antwerpenissä 15 kultamitalia, ja Pariisissa 1924 ennätykselliset 37 mitalia, joista yhdeksän Paavo Nurmen juoksemana. Mitalisaldo pysyi korkeana 1930-luvulla, ja Berliinissä 1936 Suomi voitti kultaa myös nyrkkeilyssä ja voimistelussa. Vuonna 1924 aloitetuissa talviolympiakisoissa mitaleita toivat aluksi Clas Thunbergin johtamat pikaluistelijat, 1930-luvulta lähtien myös hiihtäjät. Helsingistä olympiaisäntä Mitalimenestys nostatti Suomessa haaveita päästä myös isännöimään Olympiakisoja. Helsinki hävisi KOK:n äänestyksessä vuoden 1940 kisat Tokiolle, mutta sai ne vuonna 1938 Japanin luovutettua isännyyden Kiinan-sotansa vuoksi. Helsingin Stadion oli vihitty käyttöön samana vuonna, ja kisavalmistelut pääsivät hyvään vauhtiin. Talvisota ja toisen maailmansodan leviäminen Pohjoismaihin tekivät kuitenkin lopun Helsingin olympiahaaveista. Olympiaisännyystoiveet kaivettiin esiin heti sodan päätyttyä, ja KOK myönsi Helsingille vuoden 1952 olympiakisat. XV olympiadin kisat Helsingissä 19.7.–3.8.1952 olivat suurimmat siihen asti järjestetyt Olympiakisat. Kilpailuihin osallistui 4925 urheilijaa 69 maasta, joiden joukossa olivat ensi kerran Neuvostoliitto ja Kiinan kansantasavalta. Suomalaiset saivat laajalti kiitosta kisojen järjestelyistä. Sotien jälkeen etenkin talviurheilumenestystä Sotien jälkeen Suomi menestyi etenkin talviurheilussa, mutta kesäolympialaisten mitalimäärä ei yltänyt entiselle tasolleen. Hiihtäjät Veikko Hakulinen ja Eero Mäntyranta olivat 1950- ja 1960-luvuilla menestyneimpiä suomalaisurheilijoita. Lasse Virénin neljä kultaa kestävyysjuoksussa 1970-luvulla nostivat yleisurheilun profiilia. Vuosien 1980 ja 1984 boikottien jälkeen Suomen mitalimäärä kesäolympialaisissa oli pitkään 3-5 mitalin tasolla, poikkeuksena Ateenan kisat 2004, joista saaliiksi saatiin vain kaksi mitalia. Talviolympiakisoissa Suomen menestys on ollut paitsi vahvaa myös monipuolista. Esimerkiksi Torinon kisoissa 2006 suomalaisurheilijat voittivat mitaleita kahdeksassa eri urheilumuodossa, useammassa kuin mikään muu Euroopan maa. VUODEN 2026 TALVIOLYMPIALAISISSA Milanossa ja Cortinassa kilpaillaan näissä lajeissa:
jääkiekko, alppihiihto, ampumahiihto, curling, freestylehiihto, hiihtoalpinismi, kaukalopikaluistelu, lumilautailu, maastohiihto, mäkihyppy, pikaluistelu, rattikelkkailu, short track -luistelu, skeleton ja taitoluistelu. KESÄOLYMPIALAISTEN lajit vaihtelevat kisoista riippuen, ja uusia lajeja lisätään tai vanhoja poistetaan säännöllisesti. Kisajärjestäjillä on oikeus valita kisoihin uusia lajeja.
Esimerkkejä lajeista (Pariisi 2024) Ammunta, Breakdance, Golf, Jalkapallo, Jousiammunta, Judo, Kiipeily, Koripallo, Käsipallo, Lainelautailu, Lentopallo, Maahockey, Melonta, Miekkailu, Nykyaikainen viisiottelu, Nyrkkeily, Paini, Painonnosto, Purjehdus, Pyöräily, Pöytätennis, Ratsastus, Rugby, Rullalautailu, Soutu, Sulkapallo, Taekwondo, Taitouinti, Tennis, Triathlon, Uimahypyt, Uinti, Vesipallo, Voimistelu, Yleisurheilu. Paraurheilun historiaa 100-vuotias SKUL Suomalaisen paraurheilun historia voidaan jäljittää 1900-luvun alkuun ja ensimmäisiin kuulovammaisten henkilöiden urheiluseuroihin. Seurat perustivat yhdessä Suomen Kuuromykkäin Urheiluliiton vuonna 1920. Tänä päivänä Suomen vanhin vammaisurheilujärjestö kulkee nimellä Suomen Kuurojen Urheiluliitto (SKUL). SKUL ei lähtenyt mukaan paraurheilujärjestöjen yhdistymisprosessiin 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla. Osaltaan tähän vaikutti se, ettei kuurojen piirissä identifioiduta kovin vahvasti vammaisyhteisöön, vaan viittomakieliset nähdään ensisijaisesti kielivähemmistönä. Paraurheilu on sodan lapsi Talvi- ja jatkosodassa vammautui pysyvästi noin 70 000 suomalaista. Sotainvalidien Veljesliiton ensimmäinen urheilujaosto muodostettiin vuonna 1945. Sotasokeitten eli sodassa näkönsä menettäneiden urheilutoiminta alkoi vuonna 1948. Näkövammaisten siviilien liikuntatoimintaa oli aloitettu jo aiemmin Kuopion ja Helsingin sokeiden kouluissa. Paraurheilun synnyn yhteys sotaan on merkittävä syy sille, että paraurheilu on ollut pitkään hyvin miesvaltaista, jopa verrattuna erittäin miesvaltaisena pidettyyn vammattomien urheiluun. Rahalla on valta erottaa 1960-luvulla suomalainen paraurheilu alkoi eriytyä ja organisoitua uudelleen. Sotainvalidien Veljesliiton urheilujaosto erkani Sotainvalidien Urheiluliitoksi vuonna 1960. Sokeain Keskusliiton liikuntatoimi perustettiin vuonna 1962 ja Suomen Invalidien Urheiluliitto vuonna 1964. Syyt diagnoosipohjaisten paraurheilujärjestöjen eriyttämiseen emojärjestöistä olivat pitkälti taloudelliset. Yksi järjestö saattoi saada toiminta-avustusta vain yhdestä paikasta. Vammaisjärjestöt olivat Raha-automaattiyhdistyksen tuen alaisia, mutta erillinen urheilujärjestö saattoi saada tukea veikkausvoittovaroista. Silti näkövammaisten henkilöiden urheilu- ja liikuntatoiminta säilyi keskusliiton alaisuudessa aina 2000-luvulle ja VAU:n perustamiseen. Tämä johtui siitä, että Sokeain Keskusliiton liikuntatoimi onnistui neuvottelemaan itselleen valtionavustuksen veikkausvoittovaroista, vaikka ei ollut irtautunut emojärjestöstään. Sokeain Keskusliitto muutti nimensä Näkövammaisten Keskusliitoksi vuonna 1980. Nykyään järjestö kulkee nimellä Näkövammaisten Liitto. Suomen ensimmäisiin paraurheilujärjestöihin lukeutuneen Sotainvalidien Urheiluliiton toiminta lakkasi kaikessa hiljaisuudessa vuonna 2001. Kehitysvammaisten henkilöiden urheilun myöhäinen arvonnousu Kehitysvammaisten henkilöiden kilpailutoiminta alkoi kehittyä 1960-luvun lopussa hiihdossa ja yleisurheilussa. Vuonna 1968 järjestettiin ensimmäiset kehitysvammaisten hiihtokilpailut ja vuonna 1972 yleisurheilukilpailut. Kilpailut saavuttivat suuren valtakunnallisen suosion, mikä oli hyvin ymmärrettävää peilaten siihen, että kehitysvammaisten henkilöiden urheilumahdollisuudet olivat aiemmin olleet hyvin rajalliset. Kehitysvammaisten liikuntatoiminta sai piristysruiskeen 1980-luvun lopulla, kun Kehitysvammaliitto ja Kehitysvammaisten Liikuntaliitto pääsivät liikunnan valtionavun piiriin. Vuonna 1994 kehitysvammaisille liikuntatoimintaa järjestävät tahot – Kehitysvammaliiton liikuntatoimi, Kehitysvammaisten Liikuntaliitto ja Förbundet De Utvecklingsstördäs Välin liikuntatoimi – yhdistyivät Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu ry:ksi (SKLU). Special Olympics hakee yhä paikkaansa Yhdysvaltain entisen presidentin John F. Kennedyn siskon Eunice Kennedy Shriverin 60-luvulla perustama kehitysvammaisten henkilöiden urheilun Special Olympics -liike rantautui Suomeen vuonna 1990 ja ensimmäiset suomalaisurheilijat osallistuivat Special Olympics -talvimaailmankisoihin Itävallassa vuonna 1993. Special Olympics -toiminta on osassa maailmaa vähintään yhtä tunnettua kuin paralympialaiset, mutta Suomessa toiminta ei ole vielä saavuttanut täyttä potentiaaliaan. Esimerkiksi vuoden 2011 Special Olympics -kesämaailmankisoihin Ateenaan Suomesta lähti peräti 96 urheilijan joukkue, mutta näkyvyys tiedotusvälineissä jäi samanaikaisesti Ateenassa velloneiden mielenosoitusten jalkoihin. Vuoden 2015 kesämaailmankisoissa Los Angelesissa näkyvyys oli jo merkittävästi parempaa, kiitos Ylen Sisujengi-sarjan ja kisalähetysten. Special Olympics -toiminta on ollut Suomessa ensin Kehitysvammaliiton, sitten SKLU:n, sen jälkeen VAU:n ja nykyään Suomen Paralympiakomitean alaisuudessa. Paralympialaiset paraurheilun näyteikkunana 60- ja 70-luvut olivat paraurheilun aseman ja arvostuksen hidasta kohottamista. 1980-luvulla uusi liikuntalaki merkitsi paraurheilulle tasa-arvoisempaa asemaa osana suomalaista liikuntakulttuuria. Rahoitus lisääntyi ja toiminta laajeni. 1980-luku merkitsi myös soveltavan liikunnan nousua, kun kuntiin palkattiin ensimmäiset erityisryhmien liikunnanohjaajat (nyk. soveltavan liikunnan ohjaajat). Tämä ajoi myös paraurheilun asiaa, mutta merkittävin paraurheilun statusta nostanut seikka vuosikymmenten varrella lienee kuitenkin ollut paralympialiikkeen kehitys. Sir Ludwig Guttmannin viime vuosisadan puolivälissä Stoke Mandevillessa aloittamat selkäydinvammaisten henkilöiden urheilukilpailut laajenivat vuoteen 1960 mennessä ensimmäisiksi virallisiksi paralympialaisiksi, jotka järjestettiin Roomassa. Paralympialaiset laajenivat vuosikymmenten aikana selkäydinvammaisten henkilöiden kilpailuista kattamaan myös muiden liikuntavammaisten henkilöiden sekä näkö- ja kehitysvammaisten henkilöiden urheilun. Kehitysvammaisten henkilöiden urheilun osalta paralympialaisissa kipuillaan tosin edelleen luokittelun kanssa. Vuoden 2012 Lontoon ja vuoden 2016 Rion kesäparalympialaisissa kehitysvammaiset urheilijat olivat mukana rajallisella lajivalikoimalla. Talviparalympialaisissa kehitysvammaiset urheilijat eivät ole olleet mukana sitten Naganon kisojen 1998. Etenkin sen jälkeen, kun paralympialaiset ryhdyttiin säännönmukaisesti järjestämään olympiakaupungissa olympialaisten perään vuoden 1988 Soulin kisoista lähtien, on paraurheilun näkyvyys noussut niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Paralympiakomiteasta parahuippu-urheilun veturi 1990-luvun alkuun saakka suomalaiset paraurheilujärjestöt lähettivät suomalaisurheilijat paralympialaisiin. Vuonna 1994 perustettiin Suomen Paralympiayhdistys (vuodesta 2004 Suomen Paralympiakomitea) ottamaan vastuun paralympiatason parahuippu-urheilusta. Samalla paraurheilujärjestöt ryhtyivät painottamaan toimintaansa enemmän harraste- ja ruohonjuuritason toimintaan. Esimerkiksi SIU perusti 90-luvulla lasten ja nuorten liikuntaohjelman Futuuri-kerhon, jonka perillisenä voidaan pitää 2000-luvulla toiminnassa ollutta Sporttiklubia. Maailmalla paraurheilu levittäytyi yhä laajemmalle, mikä näkyy mm. paralympialaisiin osallistuvien maiden määrän kasvussa 90-luvulla. Suomen asema 80-luvun paraurheilun mitalirohmuna heikkeni selvästi, mikä näkyy etenkin 2000-luvun talviparalympiamitalien määrässä. Elinsiirtourheilu kansainvälistyi aikaisin Vuosi 1994 oli uusien paraurheilujärjestöjen vuosi. Samana vuonna perustettiin SKLU, Paralympiayhdistys sekä Elinsiirtoväen Liikuntaliitto. ELLI oli valtakunnallisten elinsiirtojärjestöjen Munuais- ja maksaliitto ry:n sekä Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry:n yhteinen liikuntajärjestö, joka pyrki aktivoimaan elinsiirron saaneita ja dialyysissä olevia harrastamaan paitsi kunto- ja terveysliikuntaa myös kilpaurheilua. Elinsiirtoväen suurin kansainvälinen kilpailutapahtuma on World Transplant Games, johon Suomesta on osallistuttu jo vuodesta 1979 lähtien. Ensimmäiset kansainväliset elinsiirron saaneiden kisat järjestettiin vuonna 1978, joten Suomi on ollut aktiivisesti mukana lähes alusta saakka. Suomi järjesti myös ensimmäiset sydän- ja keuhkosiirrokkaiden omat EM-kilpailut Espoossa vuonna 1994. Omalta saarelta osaksi kaikkea urheilua 2000-luku on ollut suomalaisessa paraurheilussa integroitumisen aikaa. Lajiliitot ovat ottaneet vastuun lähes kaikista niistä paraurheilulajeista, joille luonteva lajiliitto löytyy. Ongelmana on monen lajin kohdalla ollut se, että lajiliitot vastaavat vain arvokilpailutason paraurheilijoista, mikä vaikeuttaa uusien paraurheilijoiden löytämistä ja esiinnousua. Integraatiokehitys on kuitenkin vielä alussa, ja näkyvissä on paljon myös positiivisia suuntauksia. Integraatiokehityksenä voidaan pitää myös sitä, että menestyneimmät suomalaiset paraurheilijat ovat tänä päivänä julkisuuden henkilöitä siinä missä vammattomat huiputkin. Ratakelaaja Leo-Pekka Tähti on tästä ilmeisin esimerkki. Myös paraurheilun näkyvyys televisiossa ja muissa tiedotusvälineissä on selvästi nousussa. Rahalla on valta ajaa yhteen Suomalaisen paraurheilukentän suurin organisaatiotason mullistus koettiin viime vuosikymmenen vaihteessa, kun Suomen Invalidien Urheiluliitto SIU, Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu SKLU, Elinsiirtoväen Liikuntaliitto ELLI ja Näkövammaisten Keskusliiton liikuntatoimi yhdistyivät Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:ksi, joka aloitti toimintansa vuoden 2010 alussa. Paraurheilujärjestöjen välinen yhteistyö oli tiivistynyt vuosikymmenten saatossa. Vuonna 1992 NKL, SIU ja Kehitysvammaliitto alkoivat järjestää yhteisiä SM-kilpailuja uinnissa ja hiihdossa. Erityiskoulujen välisistä urheilukilpailuista 80-luvulla alkanut SIU:n nuorisokisaperinne laajeni 90- ja 2000-lukujen aikana kattamaan eri vammaryhmät. Nykyään kisat kulkevat nimellä Para Junior Games. Paraurheilujärjestöjen yhdistymisessä oli kysymys toiminnan tehostamisesta, toisin sanoen pitkälti rahasta. Valtion tuki yhdelle isolle paraurheilujärjestölle oli turvatummalla pohjalla kuin monelle pienelle. 2010-luvun loppupuolella käynnistyi uusi yhdistymisprosessi, jonka seurauksena Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU sekä Suomen Paralympiakomitea yhdistyivät vuoden 2020 alusta Suomen Paralympiakomitea -nimiseksi järjestöksi, joka kattaa koko suomalaisen paraurheilun kirjon kuulovammaisten henkilöiden urheilua lukuun ottamatta. Liikuntakulttuuri jatkaa eriytymistään: uusia lajeja syntyy ja ihmiset räätälöivät omat liikuntaharrastuksensa yhä yksilöllisemmin. Vastapainona liikuntaorganisaatiot ajautuvat yhteen. Jonakin päivänä Suomessakin saatetaan nähdä kaiken urheilun ja liikunnan kattava kattojärjestö Norjan NIF:n (Norges idrettsforbund og olympiske og paralympiske komite) tapaan. Teksti: Lauri Jaakkola, Aija Saari Lähteet:
|