Anttila Kalle
Kreikkalais-roomalainen paini, Vapaapaini s. 1887, k. 1975 Olympiaedustukset Pariisi 1924 Olympiakultaa kreikkalais-roomalaisessa painissa 62 kg Antwerpen 1920 Olympiakultaa vapaapainissa 67,5 kg |
Kalle Anttila voitti ensimmäisenä painijana maailmassa olympiakultaa kahdessa eri painimuodossa.
Itsenäistymisen jälkeisessä Suomessa Kalle Anttila vaihtoi monien muiden urheilijoiden tavoin työläisseurasta porvarilliseen seuraan, jotta pääsisi kilpailemaan olympiakisoihin. Hänet valittiin Antwerpenin olympiajoukkueeseen 1920 itselleen oudompaan lajimuotoon vapaapainiin, mutta se ei miestä lannistanut: Anttilasta tuli ”kinttupainin” olympiavoittaja sarjassa 67,5 kg. Menestys toi Anttilalle kansainvälisiä edustustehtäviä myös kreikkalais-roomalaisessa painissa. Hän voittikin vuosien 1921 ja 1922 maailmanmestaruudet sarjassaan. Pariisissa vuonna 1924 hän saavutti toisen olympiakultansa kreikkalais-roomalaisen painin alle 62-kiloisten sarjassa. Anttila ei urallaan hävinnyt koskaan ulkomaalaiselle vastustajalle. Suomessa, 1920-luvun maailman parhaassa painimaassa, kovia kilpakumppaneita sen sijaan riitti. Vuonna 1928 40-vuotiaaseen mestariin ei kuitenkaan enää uskottu, ja kolmannet olympiakisat jäivät käymättä. Urheilijauransa jälkeen painija Anttila keskittyi omistamansa vaatturiliikkeeseen. Hänen samanniminen poikansa laajensi yrityksen koko maassa tunnetuksi tavarataloketjuksi. |
Friman Oskar
Kreikkalais-roomalainen paini s. 1893, k. 1933 Olympiaedustukset Pariisi 1924 Olympiakultaa kreikkalais-roomalaisen painin 67,5 kg -sarjassa. Antwerpen 1920 Olympiakultaa kreikkalais-roomalaisen painin 60 kg -sarjassa |
Oskar Friman oli kaksinkertainen olympiakultamitalisti ja merkittävä painitekniikan kehittäjä Suomessa.
Valkealassa syntynyt Friman oli luonteeltaan vilkas, eloisa ja rohkea. Näiden hyödyllisten piirteiden lisäksi hän omasi loputtoman mielenkiinnon painimaailmaa kohtaan sekä huomattavaa taktista älyä. Friman oli edelläkävijä 1900-luvun alun painimaailmassa. Painitekniikoita, vastaliikkeitä sekä mentaalista harjoittelua kehittämällä hän toi painimatoille uudenlaisen tyylin, jossa keskeistä olivat nopeus ja tekninen taitavuus. Oskar Frimanista kehittyi äärimmäisen taitava ja pelätty painija: vuonna 1914 hän ei hävinnyt yhtäkään ottelua. Vuosina 1915–1924 Friman voittikin kymmenen Suomen mestaruutta. 1920-luvun alussa monet kansainväliset mestaripainijat luovuttivat suosiolla ottelunsa Frimania vastaan. Ensimmäisen olympiakultansa Friman otti Antwerpenissa vuonna 1920. Hän oli 60-kiloisten sarjassa ylivoimainen ja selätti kaikki neljä vastustajaansa. Neljä vuotta myöhemmin Pariisissa Friman vaihtoi 67,5-kiloisten luokkaan. Tulikuumassa painihallissa Friman selätti kaksi ensimmäistä vastustajaansa nopeasti. Unkarin Mihály Maturan kanssa Friman joutui painimaan täydet 20 minuuttia ennen kuin tuomarit antoivat hänelle työvoiton. Finaalissa hän kohtasi Unkarin Lajos Keresztesin. Pitkälle aamuyöhön kestänyt mittelö oli kiivas, ja Friman sanoi ottelun jälkeen olleensa väsyneempi kuin koskaan aiemmin kilpamatolla. |
Gröndahl Kelpo
Kreikkalais-roomalainen paini s. 1920, k. 1994 Olympiaedustukset Helsinki 1952 Olympiakultaa kreikkalais-roomalaisen painin 87 kg -sarjassa. Lontoo 1948 Olympiahopeaa kreikkalais-roomalaisen painin 87 kg -sarjassa. |
Kelpo Gröndahl paini olympiakultaa kotiyleisön edessä Helsingin Töölön Kisahallissa 1952.
Työläistaustainen Gröndahl aloitti painiuransa vuonna 1933 perustetun Reposaaren Kunnon urheilijana. Sotien aikana Gröndahl harjoitteli päättäväisesti aina, kun siihen oli tilaisuus. Lontoon vuoden 1948 olympiakisoissa suomalaiset halusivat palauttaa maan painimaineen. Se myös tuotti tulosta: Gröndahl raivasi tarmokkaasti tiensä mitalikierroksille ja kohtasi ratkaisukamppailussa Ruotsin Karl-Erik Nilssonin. Ottelu ratkesi lopulta tuomariäänin: Gröndahl jäi hopealle, mikä oli suuri pettymys suomalaisille. Helsingin olympiakisojen alla Gröndahlin painikuntoa vielä epäiltiin. Gröndahl ei luovuttanut epäilevistä puheista huolimatta vaan eteni turnauksessa voitosta voittoon. Viimeinen vastustaja oli Neuvostoliiton vaarallinen Šalva Tšihladze. Rauhallisella mutta älykkäällä työllä Gröndahl pysyi aktiivisena läpi ottelun. Kamppailu päättyi voittoon tuomarien äänin 2–1, ja Suomi juhli kotikisojen ainoaksi jäänyttä painikultaa. Napolin MM-kisoissa 1953 Gröndahl paini vielä hopealle, mikä jäi hänen viimeiseksi arvokisamitalikseen. Vuoden 1956 olympiakarsinnoissa paini ei enää sujunut. Kilpauransa jälkeen Gröndahl toimi SKDL:n kansanedustajana vuosina 1962–1970. |
Haavisto Arvo
Vapaapaini s. 1900, k. 1977 Olympiaedustukset Amsterdam 1928 Olympiakultaa vapaapainin 72 kg -sarjassa. Pariisi 1924 Olympiapronssia vapaapainin 66 kg -sarjassa. |
Arvo Haavisto voitti vapaapainin välisarjan kultamitalin Amsterdamin olympiakisoissa 1928.
Amsterdamin kisat olivat mielenkiintoinen tapahtuma suomalaisen painin kannalta: vuoden 1924 olympiakisojen jälkeen vapaapainissa ei ollut juurikaan käyty kansainvälisiä otteluita. Ennakkosuosikkien löytäminen oli liki mahdotonta, koska kilpailijoiden tasoa oli vaikea arvioida. Haavisto itse oli sarjansa 11 vapaapainijan joukosta ainut, joka oli voittanut aikaisemmin olympiamitalin: vuonna 1924 hän oli ottanut Pariisissa pronssia vapaapainin 66-kiloisten sarjassa. Painimatolla Haavisto raivasi päättäväisesti tiensä finaaliotteluun, jossa vastaan tuli Yhdysvaltojen Lloyd Appleton. Kuusi vuotta nuoremmasta Appletonista ei kuitenkaan ollut vastusta kokeneelle Haavistolle, joka voitti 28-vuotiaana ensimmäisen ja viimeisen olympiakultansa. Pronssimitalille ylsi Kanadan Maurice Letchford. Urheilu-uransa jälkeen Haavisto siirtyi valmennus- sekä järjestötehtäviin ja toimi Berliinin olympialaisissa vuonna 1936 painituomarina. Olympiavoittajan mukaan on nimetty kansainvälinen Arvo Haavisto -turnaus, joka painitaan hänen kotipitäjässään Ilmajoella. |
Kokkinen Väinö
Kreikkalais-roomalainen paini s. 1899, k. 1967 Olympiaedustukset Berliini 1936 Los Angeles 1932 Olympiakultaa kreikkalais-roomalaisessa painissa 79 kg -sarjassa. Amsterdam 1928 Olympiakultaa kreikkalais-roomalaisessa painissa 75 kg -sarjassa. |
Väinö Kokkinen oli kaksinkertainen olympiavoittaja ja yksi aikansa ylivoimaisimmista painijoista.
Nuorena miehenä Helsinkiin Lahdesta muuttanut Kokkinen aloitti painin 20-vuotiaana. Helsingin Jyryn riveissä Kokkinen nousi nopeasti Työväen Urheiluliiton (TUL) painijoiden kärkikastiin. Pariisin vuoden 1924 olympialaisten aikaan Kokkinen omasi jo merkittävät painitaidot, mutta TUL:n edustajilla ei ollut asiaa olympiamatolle. Myöhemmin Kokkinen siirtyikin edustamaan Suomen Voimistelu- ja Urheiluliittoon (SVUL) kuulunutta Helsingin Atleettiklubia. Amsterdamin olympiakisoissa 1928 Kokkinen oli täysin pitelemätön: hän selätti sarjassa 75 jokaisen vastustajansa, ratkaisuotteluissa pelätyn unkarilaisen László Pappin sekä tanskalaisen Johannes Jacobsenin. Neljä vuotta myöhemmin Los Angelesissa kreikkalais-roomalaisen painin keskisarjaan oli ilmoittautunut vain neljä painijaa. Kokkinen selätti heistä kaksi, ja Saksan Jean Földeak vältti vain täpärästi saman kohtalon pakoiltuaan suomalaisen otteita läpi ottelun. Kokkinen yritti voittaa vielä kolmannenkin olympiakullan Berliinissä 1936, mutta hän putosi jatkosta viidennellä kierroksella ja sijoittui lopulta neljänneksi. |
Koskela Lauri
Kreikkalais-roomalainen paini s. 1907, k. 1944 Olympiaedustukset Berliini 1936 Olympiakultaa kreikkalais-roomalaisen painin 66 kg -sarjassa. Los Angeles 1932 Olympiapronssia. |
Lauri Koskela voitti kreikkalais-roomalaisen painin kevyensarjan olympiakullan Berliinissä 1936.
Koskela oli hintelä nuorukainen, joka ryhtyi urheilemaan vahvistaakseen kehoaan: kouluvuosina hän harrasti kuulantyöntöä, kiekonheittoa ja jalkapalloa ennen kuin päätti ryhtyä painijaksi. Koskela paini pitkään TUL:n seurassa Lapuan Ponnistuksessa. Kansainvälisiin edustustehtäviin hän pääsi vasta siirryttyään porvarilliseen Lapuan Virkiään. Koskelasta kehittyi taitava painija, ja hän voitti ensimmäisen arvokisamitalinsa, pronssin, Los Angelesin olympiakisoissa vuonna 1932. Berliinin olympiakisoihin 1936 Koskela lähti ennakkosuosikin asemassa. Kevyensarjan viimeisessä ottelussaan Koskela kohtasi Viron Valdemar Välin. Vääntö matolla oli tasaväkistä, sillä ottelu ja kultamitali ratkesi Suomen hyväksi vasta tuomariäänin 2–1. Painin kansainvälisellä huipulla Koskela pysyi koko 1930-luvun: hän voitti vuosina 1935– 1939 EM-kisoissa yhteensä kolme kultamitalia ja yhden pronssin. Talvisotaan ja jatkosodan alkuvaiheisiin osallistunut Koskela sai vapautuksen palveluksesta 1941 ikänsä vuoksi. Hänet kutsuttiin kuitenkin takaisin palvelukseen vuonna 1944, juuri kun häntä oli suunniteltu Suomen Painiliiton uudeksi päävalmentajaksi. Tätä pestiä Koskela ei koskaan ottanut vastaan, sillä hän kaatui Vuosalmella elokuussa 1944. |
Koskelo Kaarlo
Kreikkalais-roomalainen paini s. 1888, k. 1953 Olympiaedustukset Tukholma 1912 Olympiakultaa 60 kg-sarjassa |
Kaarlo Koskelo voitti kultamitalin Tukholman olympiapainien kevyimmässä sarjassa.
Koskelon painiura oli lyhyt mutta yllättävä: ennen Tukholman olympiakisoja hän oli melko tuntematon nimi Suomessa saati kansainvälisissä painipiireissä. Porin olympiakarsinnoissa Kotkan Riennon painija osoitti kuitenkin nopeutta ja älykästä painitietoisuutta, joten hänet valittiin Tukholmaan matkanneeseen joukkueeseen. Tukholman olympiakisojen höyhensarjaan osallistui kaikkiaan 38 niskanvääntäjää. Kahdeksan hikisen päivän aikana kolmen miehen mitalipaineihin valikoitui kaksi suomalaista: Koskelo ja Otto Lasanen. Sääntöjen mukaan ensimmäisen ottelun voittaja (painija A) saisi kultamitalin, jos häviäjä (B) voittaa kolmannen miehen (C); muussa tapauksessa A ja C ottelevat lopuksi kullasta. Lasanen hävisi saksalaiselle Georg Gerstackerille, joten hänen oli annettava luovutusvoitto Koskelolle, muutenhan kulta olisi mennyt Saksaan. Tuorein voimin Koskelo päihitti Gerstackerin ja korjasi voiton Suomelle. Painimaailman huipulta Koskelo katosi yhtä nopeasti kuin oli sinne tullutkin: hän paini Tukholman olympiakisojen jälkeen enää harvakseltaan. Koskelo oli ainoa olympiavoittaja, joka valitsi Suomen sisällissodassa punaisten puolen. Hän joutui pakenemaan maasta ja muutti Yhdysvaltoihin; kotimaahan hän ei koskaan enää palannut. Kaarlo Koskelo kuoli Oregonissa vuonna 1953. |
Lehtonen Kyösti
Kreikkalais-roomalainen paini s. 1931, k. 1987 Olympiaedustukset Tokio 1964 Rooma 1960 Melbourne 1956 Olympiakultaa kreikkalais-roomalaisen painin 67 kg -sarjassa. |
Kyösti Lehtonen paini olympiakultaa Melbournessa Suomen itsenäisyyspäivänä 1956.
Jämsässä syntynyt Kyösti Lehtonen kunnostautui arvokisoissa jo ennen olympiamenestystä: Napolin MM-kisoissa vuonna 1953 hän paini pistevoitolla hopealle Ruotsin Gustaf Freijn viedessä kultamitalin. Karlsruhen MM-paineissa 1955 Lehtonen tuli toistamiseen hopealle. Kamppailu oli jälleen tiukkaa mutta Neuvostoliiton Gennadi Gamarnik vei kultamitalin ja Gustaf Freij oli kolmas. Melbournen olympiakisoissa Lehtonen 1956 oli valmis menestykseen: hän eteni turnauksessa voitosta voittoon. Mitaliotteluissa taipuivat Turkin Rıza Doğan tuomariäänestyksellä ja Unkarin Gyula Tóth komealla selätyksellä. Vain hetkeä aiemmin Rauno Mäkinen oli voittanut Suomelle kultamitalin sarjaa alempana. Sopivasti oli Suomen itsenäisyyspäivä, 6. joulukuuta. Melbournen olympiakullan jälkeen Lehtonen edusti Suomea vielä Roomassa 1960 ja Tokiossa 1964. Rooman olympiakisoissa hän sijoittui viidenneksi. Tokiossa Lehtosen painonpudotus ei ollut onnistunut ja hänet hylättiin ylipainon vuoksi. Kilpauran jälkeen Lehtonen siirtyi valmennustehtäviin. |
Leino Eino
Vapaapaini s. 1891, k. 1986 Olympiaedustukset Los Angeles 1932 Olympiapronssia. Amsterdam 1928 Olympiapronssia Pariisi 1924 Olympiahopeaa Antwerpen 1920 Olympiakultaa vapaapainissa 75 kg -sarjassa |
Eino Leino on ainoa suomalaispainija, joka on voittanut olympiamitalin neljissä perättäisissä olympiakisoissa.
Nuoruutensa Leino vietti Kuopiossa ja haaveili juoksijan urasta. Painin pariin hänet patisti eräs työnjohtaja, jonka Leino selätti harjoittelumielessä. Leino muutti vuonna 1914 Yhdysvaltoihin, jossa asui pääsääntöisesti aina vuoteen 1932 asti. Leinosta tuli osin olosuhteiden pakosta vapaapainija, sillä Amerikassa ei harrastettu kreikkalais-roomalaista painia. Hän voitti Yhdysvaltain mestaruuden vuosina 1920 ja 1923 sekä monia itärannikon mestaruuksia vuosina 1915–1928. Leino oli ovela ja teknisesti taitava painija, joka otteli monissa eri sarjoissa. Suomessa kiinnostuttiin Leinon kyvyistä vapaapainin saralla ja häntä pyydettiinkin edustamaan Suomea Antwerpenin olympialaisiin. 29-vuotias Leino esiintyi Antwerpenissa vakuuttavasti. Keskisarjan 75 kg finaalissa Leino kohtasi maamiehensä Väinö Penttalan. Kultaan vaadittiin kaksi voittoa: Leino vei ensimmäisen ottelun, Penttala toisen. Ratkaisuerän voitti Eino Leino, kun Penttala hylättiin varoitustilin täytyttyä. Tämä oli vasta Eino Leinon olympiauran alku. Hän palasi Yhdysvaltohin, mutta edusti Suomea vielä kolmissa olympiakisoissa ottaen mitalin niistä kaikissa: hopeaa Pariisissa 1924, pronssia Amsterdamissa 1928 ja pronssia 41-vuotiaana Los Angelesissa 1932. Viimeisen mitalinsa jälkeen hän muutti pysyvästi takaisin Suomeen. Leino auttoi myös muita painijoita toimimalla valmentajana jo uransa loppupuolella. |
Lindfors Adolf
Kreikkalais-roomalainen paini s. 1879, k. 1959 Olympiaedustukset Antwerpen 1920 Olympiakultaa Tukholma 1912 Eteni neljännelle kierrokselle. |
Adolf Lindfors paini Antwerpenissä 1920 olympiakultaa kreikkalais- roomalaisen painin raskaimmassa sarjassa.
Porvoolainen leipuri Adolf Lindfors kuului Suomen parhaisiin painijoihin jo 1900-luvun alkuvuosina. Raavas Lindfors oli kuitenkin jäänyt vuoden 1911 maailmanmestaruuskisoissa hopealle hävittyään Helsingissä Yrjö Saarelalle. Antwerpenin olympiakisat 1920 antoivat 41-vuotiaalle veteraanille vielä mahdollisuuden raivata tiensä kansainväliselle huipulle. Lindfors ei ollut paininut kolmeen vuoteen ennen Antwerpenin kisoja. Taito, tahto ja innostus eivät olleet kuitenkaan kadonneet porvoolaiselta, ja Lindfors valloitti paikan olympiajoukkueesta. Lindfors käsitteli vastustajiaan olympiakehässä konkarin ottein: Ranskan Armand Gasiglia kaatui 1.50 minuutissa, yhdysvaltalainen Edward Willkie 28.43 minuutissa, toinen ranskalainen Edmond Dame 3.14 minuutissa ja Tanskan Poul Hansen ajassa 7.17. Finaaliottelussa Lindfors kohtasi ruotsalaisen jättiläisen Anders Ahlgrenin. Kolmekymmentä kiloa Lindforsia painavampi Ahlgren osoittautui mahdottomaksi kaataa. Lindfors vaihtoi taktiikkaa ja päätti uuvuttaa Ahlgrenin. Yli 47 minuutin painimisen jälkeen ruotsalainen oli niin väsynyt, ettei jaksanut nousta matosta omin voimin. Lindfors voitti olympiakultaa ja ruotsalainen joutui jättämään totaalisen romahduksensa takia välistä sekä hopea- että pronssiottelut. Taidelajit pois lukien Adolf Lindfors on edelleen vanhimpana olympiakultaa voittanut suomalainen urheilija. |
Mäkinen Kaarlo
Vapaapaini s. 1892, k. 1980 Olympiaedustukset Amsterdam 1928 Olympiakultaa 56 kg -luokassa. Pariisi 1924 Olympiahopeaa 56 kg -luokassa. Antwerpen 1920 |
Kaarlo Mäkinen oli yksi 1920-luvun parhaimmista kevyimpien sarjojen vapaapainijoista. Hän voitti olympiakultaa Amsterdamissa vuonna 1928.
Mäkinen oli noussut kansainvälisen painin huipulle jo 1920-luvun alussa: Helsingin maailmanmestaruuskilpailuissa 1921 hän voitti vapaapainin 58-kiloisten sarjassa hopeaa ja vuotta myöhemmin Tukholmassa pronssia. Mäkinen oli paininut jo Antwerpenin vuoden 1920 olympiakisoissa, mutta karsiutunut ensimmäisellä kierroksella. Neljä vuotta myöhemmin Pariisissa tuloksena oli jo hopeamitali 56- kiloisten luokassa maanmies Kustaa Pihlajamäen korjatessa kullan. Amsterdamissa 1928 Pihlajamäki oli siirtynyt sarjaa ylemmäs jättäen Mäkiselle Suomen edustuspaikan 56-kiloisten sarjassa. Mäkinen kiitti voittamalla kultamitalin päihitettyään matolla kolme vastustajaa, loppuottelussa USA:n Robert Hewittin. Maarianhaminassa syntynyt ja myöhemmin Turussa poliisina toiminut Kaarlo Mäkinen on ainoa ahvenanmaalaistaustainen olympiavoittajamme. |
Mäkinen Rauno
Kreikkalais-roomalainen paini s. 1931, k. 2010 Olympiaedustukset Rooma 1960 Melbourne 1956 Olympiakultaa kreikkalais-roomalaisen painin 62 kg -sarjassa. Helsinki 1952 |
Rauno Mäkinen paini olympiakultaa Melbournen olympiakisoissa Suomen itsenäisyyspäivänä vuonna 1956.
Mäkinen edusti Suomea vapaapainijana Helsingin olympiakisoissa 1952 sijoittuen ensikertalaisena kiitettävästi sarjassaan kuudenneksi. Siirryttyään kreikkalais-roomalaiselle puolelle hän ylsi neljänneksi vuoden 1955 MM-kisoissa. Melbournessa 1956 Mäkinen paini erinomaisesti: hän hävisi ainoastaan Neuvostoliiton Roman Dzeneladzelle pistein 1–2. Viimeisen ottelunsa Unkarin Imre Polyákia vastaan Mäkinen voitti pistein 2–1, vaikka Polyák puolusti hyvin ja sai tehtyä onnistuneen takavyöheiton. Mäkisen mitalin värin päätti kuitenkin Polyákin ja Dzeneladzen välinen ottelu: kulta tulisi Suomeen vain, jos unkarilainen voittaisi pistein mutta ei selätyksellä. Tiukka taistelu päättyi lopulta Polyákin pistevoittoon ja Mäkisen voitonjuhliin. Mäkinen arveli, että Unkarin kansannousun kukistumisella 1956 oli osansa siihen, että suomalaista ei pelattu sopuottelulla kultamitalilta. Suomalaisten riemua lisäsi, että hetkeä myöhemmin Kyösti Lehtonen otti kultaa sarjaa ylempänä sekä se, että oli Suomen itsenäisyyspäivä, 6. joulukuuta. Rauno Mäkinen paini vielä Roomassa 1960, mutta kisat päättyivät toiseen otteluun, jossa häneltä katkesi kaksi kylkiluuta. Kilpauransa jälkeen Mäkinen toimi muun muassa poliisina, painivalmentajana sekä matto- ja arvostelutuomarina. |
Pihlajamäki Hermanni
Vapaapaini s. 1903, k. 1982 Olympiaedustukset Berliini 1936 Olympiapronssia vapaapainin 66 kg -sarjassa. Los Angeles 1932 Olympiakultaa vapaapainin 61 kg -sarjassa. |
Hermanni Pihlajamäki voitti vapaapainin höyhensarjan kultamitalin Los Angelesissa vuonna 1932.
Poliisina työskennellyt Pihlajamäki oli tekniikaltaan erinomainen painija: hänellä oli nopeutta mutta myös voimaa vääntää. Los Angelesissa 1932 eniten vaikeuksia Pihlajamäelle tuotti USA:n Edgar Nemir, joka kesti nurmolaisen voimatanssia täyden ajan. Viimeisenä vastaan tullut Einar Karlsson taipui helpommin: Pihlajamäki piteli ruotsalaista matossa minuutin ajan ennen kuin tuomarit keskeyttivät ottelun. Tämä oli yksi painihistorian pisimpiä selätyksiä. Berliinin olympiakisoissa 1936 Pihlajamäki otteli vapaapainin 66-kiloisten sarjassa ja voitti olympiapronssia. Kahden olympiamitalin lisäksi Pihlajamäki oli voitokas Euroopan mestaruuskisoissa: vapaapainin 61-kiloisten sarjassa tuli kultaa vuonna 1931 ja 66-kiloisten sarjassa hopeaa 1935. Pihlajamäki saavutti EM-hopeaa myös kreikkalais-roomalaisessa painissa 1935. Omista maineteoistaan huolimatta Hermanni Pihlajamäen kohtaloksi tuli jäädä serkkunsa varjoon: Kustaa Pihlajamäki paini samoina kilpailuvuosina kaksi olympiavoittoa ja yhdeksän EM-kultaa. |
Pihlajamäki Kustaa
Vapaapaini s. 1902, k. 1944 Olympiaedustukset Berliini 1936 Olympiakultaa vapaapainin 61 kg-sarjassa. Los Angeles 1932 Amsterdam 1928 Olympiahopeaa vapaapainin 61 kg-sarjassa. Pariisi 1924 Olympiakultaa vapaapainin 56 kg-sarjassa |
Kustaa Pihlajamäki oli maailmansotien välisen ajan maailman parhaan painimaan kuuluisin painija.
Pihlajamäki voitti olympiakultamitalin Pariisissa 1924 ja toisen 12 vuotta myöhemmin Berliinissä 1936. Amsterdamista 1928 tuomisina oli hopeamitali. Nurmolaissyntyinen poliisikonstaapeli hallitsi molemmat painimuodot: olympiakisoissa hän kilpaili aina vapaapainissa, mutta EM-kilpailuissa yleensä kreikkalais- roomalaisessa painissa. Euroopan mestaruuksia Pihlajamäelle kertyikin vuosina 1931–39 peräti yhdeksän kappaletta. Ketteränä tekniikkataiturina tunnettu Pihlajamäki edusti kuuluisaa painisukua. Hänen serkkunsa Hermanni voitti vapaapainissa olympiakultaa Los Angelesissa 1932. Kustaa Pihlajamäen taival päättyi ennen aikojaan: hän menehtyi vatsakalvontulehdukseen 41-vuotiaana. Pihlajamäki valittiin Suomen urheilun Hall of Fameen vuonna 2010. |
Saarela Yrjö
Kreikkalais-roomalainen paini s. 1884, k. 1951 Olympiaedustukset Tukholma 1912 Olympiakultaa yli 82,5 kg -sarjassa. Lontoo 1908 Olympiahopeaa. |
Yrjö Saarela oli kreikkalais-roomalaisen painin maailmanmestari ja kaksinkertainen olympiamitalisti.
Oulujokelainen isäntämies Yrjö Saarela valmentautui Lontoon olympiakisoihin 1908 kuuluisan painivalmentajan Carl Allénin johdolla. Hän selvittikin tiensä Lontoon raskaan keskisarjan loppuotteluihin, joissa vastaan tuli Saksassa asuva maineikas maanmies Verner Weckman. Kultamitaliin tarvittiin kaksi voittoa ja Saarela tarjosikin Weckmanille kelpo vastuksen. Ottelu ratkesi vasta kolmannessa kamppailussa Weckmanin sidontaan, joka lopulta piti. Saarela jäi hopealle, mutta hänelle aukeni tie painimaailman huipulle Weckmanin jätettyä kilpamatot. Vuonna 1911 Saarela voitti maailmanmestarin arvon Helsingissä pidetyissä kilpailuissa. Tukholman olympiakisoissa 1912 Saarela eteni nopeasti kohti raskaansarjan finaalia. Saarelan oveluus kävi ilmi ottelussa Saksan Jakob Neseriä vastaan. Hän teeskenteli loukkaantunutta, ja kun saksalainen voitonvarmana hyökkäsi nilkuttavan suomalaisen, tämä laukaisi ansansa ja nakkasi hölmistyneen Neserin nopeasti siltaan, joka kahden minuutin jälkeen murtui. Kuumassa auringonpaahteessa käydyssä mitaliottelussa Saarela kukisti tanskalaisen Søren Marinus Jensenin kolmen tunnin väännön jälkeen. Tanskalainen oli niin uupunut, että luovutti ottelunsa suomalaista Johan Olinia vastaan, ja kun tämä vuorostaan luovutti Saarelalle, saatiin Suomelle kaksoisvoitto ja Saarelalle kultamitali. |
Salomäki Jouko
Kreikkalais-roomalainen paini s. 1962 Olympiaedustukset Soul 1988 Los Angeles 1984 Olympiakultaa 74 kg-sarjassa. |
Jouko Salomäki paini kultaa Los Angelesin olympialaisissa vuonna 1984.
Seuratasolla Jouko Salomäki edusti Nurmon Jymyä. Pohjoismaisille areenoille Salomäki vyöryi voimallisesti oltuaan vuosina 1977, 1978 ja 1980 nuorten PM-kisojen toinen. Kultamitali sai odottaa vielä seuraavan vuoden PM-kisoihin. Varmana omista kyvyistään Salomäki voitti nuorten Euroopan mestaruuden vuonna 1982. Los Angelesin olympiakisojen painifinaalissa Jouko Salomäki kohtasi Ruotsin Roger Tallrothin. Nimestään huolimatta ruotsalainen kaatui korkealta, ja nurmolaisesta tuli Suomen viimeisin painin olympiakultaa voittanut urheilija. Salomäelle finaali oli erityisen raskas, sillä hän joutui ottelemaan kaksi kylkiluuta murtuneena. Salomäen kirkkain ura ei päättynyt olympialaisiin, sillä hän voitti vielä MM-kultaa vuonna 1987. Suomen mestaruustasolla hän voitti yhteensä seitsemän kultamitalia. |
Ukkola Pertti
Kreikkalais-roomalainen paini s. 1950 Olympiaedustukset Moskova 1980 Montreal 1976 Olympiakultaa kreikkalais-roomalaisen painin 57 kg -sarjassa. München 1972 |
Pertti Ukkola palautti Suomen 1970-luvulla painin maailmankartalle. Hän voitti urallaan kaiken mahdollisen: olympiakultaa, maailmanmestaruuden ja Euroopan mestaruuden.
Pertti Ukkola varttui Lapissa, mistä hän muutti lajinsa ydinalueelle Pohjanmaalle rakentaen näin määrätietoisesti uraansa. Omistautuminen painille tuotti olympiaedustuksen jo 21-vuotiaana Münchenissä 1972, missä Ukkola jäi kuitenkin pettymyksekseen punnitukseen. Neljä vuotta myöhemmin tinkimättömän ja kovan harjoittelijan tie vei lopulta maailman huipulle. Maailmanmestaruuskilpailuista 1975 tuloksena oli pronssi, ja Montrealin olympiakisoissa 1976 unelmoitu kulta. Menestyssarja täydentyi vuonna 1977: Ukkola voitti Göteborgin maailmanmestaruuspaineissa kultaa ja Bursassa Euroopan mestaruuden. Nämä kantoivat myös valintaan Suomen vuoden urheilijaksi. Menestys jatkui vielä 1980-luvun puolella, kun Ukkola voitti Oslon MM-kilpailuissa pronssia 62 kg:n sarjassa. Kaikki aiemmat mitalit olivat tulleet sarjassa 57 kg. Temperamenttinen Ukkola muistetaan kilpavuosiltaan paitsi erityisen kovakuntoisena painijana myös sanavalmiina ja esiintymistaitoisena runojen kirjoittajana ja lausujana. Hänen kirjoittamansa elämäkertateos "Elämäni molskilla" sisältää perinteisen urheilijatarinan lisäksi painimestarin omia runoja. Pertti Ukkola valittiin Suomen urheilun Hall of Fameen vuonna 2015. |
Viitala Lenni
Vapaapaini s. 1921 k. 1966 Olympiaedustukset Lontoo 1948 Olympiakultaa vapaapainissa 52 kg -sarjassa. |
Lenni Viitala voitti vapaapainin olympiakultaa Lontoon olympialaisissa vuonna 1948.
Nurmossa syntynyt Lenni Viitala nousi suhteellisen nopeasti painiurheilun kärkinimien joukkoon: hän voitti ensimmäisen vapaapainin SM-kultansa 1946 ja Euroopan mestaruuden vielä myöhemmin samana vuonna. Seuraavan vuoden EM-kisoista saaliina oli pronssimitali kreikkalais-roomalaiselta puolelta. Lontoon olympiakisoissa 1948 Viitalaan kohdistui siis suuria toiveita. Viitala ei pettänytkään odotuksia vaan voitti vapaapainin kevyimmän painoluokan kultamitalin. Kovimman vastustajansa, Turkin Halit Balamirin Viitala kukisti ensimmäisessä ottelussaan hajaäänituomiolla. Viimeisessä mittelössä taipui Ruotsin Thure Johansson kaikin tuomariäänin. Viitala ei kuitenkaan saanut mitaliaan samaan aikaan muiden kanssa, sillä hän eksyi Lontoon metroverkostossa ja myöhästyi stadionilla pidetystä palkintojenjaosta. |
Väre Emil
Kreikkalais-roomalainen paini s. 1885 k. 1974 Olympiaedustukset Antwerpen 1920 Olympiakultaa 67,5 kg -sarjassa Tukholma 1912 Olympiakultaa 67,5 kg -sarjassa |
Emil Väre oli kreikkalais-roomalaisen painin kaksinkertainen olympiavoittaja ja 1900-luvun alun parhaita painijoita maailmassa.
Väre aloitti painin harrastamisen 1910-luvun Pietarissa, jossa hän työskenteli rautatieläisenä. Suomalaisten Pietariin perustamassa Tarmo-seurassa Väre harrasti monipuolisesti urheilua mutta lopulta paini valikoitui hänen päälajikseen. Vuosina 1912–1916 hän voitti kaikki painimansa ottelut. Tukholman olympiakisoihin 1912 Väre lähti ennakkosuosikkina voitettuaan edellisenä vuonna maailmanmestaruuden Helsingissä ja keväällä epävirallisen Euroopan mestaruuden. Väre voittikin kaikki kuusi vastustajaansa. Eniten vaikeuksia suomalaiselle tuotti viimeisessä ottelussa vastaan tullut Ruotsin Gustaf Malmström, joka taipui vasta tunnin mittelön jälkeen. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä painikisat harvenivat merkittävästi. Väre hellitti sotavuosina harjoittelua ja palasi painimatoille vasta rauhan tultua. Vuonna 1919 Väreen painikunnossa oli vielä toivomisen varaa mutta hän aloitti raivokkaan harjoittelun Antwerpenin olympialaisia varten. Olympiakultaansa puolustanut Väre selätti neljä viidestä vastustajastaan. Finaalissa Väre kohtasi maamiehensä Taavi Tammisen. Kamppailu oli kuitenkin etukäteen sovittu, sillä Tamminen oli suostuteltu häviämään Väreelle ja hoitamaan Suomelle jatko-otteluissa hopeamitalin. Palkinnoksi Tamminen sai myöhemmin Väreen kultamitalin itselleen. |
Weckman Verner
Kreikkalais-roomalainen paini s. 1882 k. 1968 Olympiaedustukset Lontoo 1908 Olympiakultaa kreikkalais-roomalainen paini 93 kg. Ateena 1906 Olympiakultaa kreikkalais-roomalainen paini 85 kg. |
Painija Verner Weckman oli Suomen ensimmäinen olympiavoittaja laskentatavasta riippumatta.
Weckman voitti ensimmäisen Suomen kahdesta kultamitalista Ateenan välikisoissa 1906. Kaksi vuotta myöhemmin hän saavutti ainoana kultamitalin Suomen osallistuessa ensi kerran virallisiksi laskettuihin olympiakisoihin. Loviisassa syntynyt Verner Weckman hankki painitaitonsa Helsingin Atleettiklubissa. Muutettuaan insinöörioppiin Saksaan hän voitti vuonna 1905 MM-tittelin kreikkalais-roomalaisessa painissa. Ateenan välikisoihin 1906 matkusti neljän hengen suomalaisryhmä, jossa Weckman sai ainoana kielitaitoisena toimia matkanjohtajana. Perille päästyään hän voitti ylivoimaisesti painin keskisarjan olympiakullan. Lontoossa 1908 Weckmanin pahin vastustaja oli toinen suomalainen Yrjö Saarela. Miesten kohdatessa raskaan keskisarjan finaalissa Weckman voitti erin 2–1. Hän lopetti uljaan painiuransa olympiavoittajana. |
Westerlund Edvard
Kreikkalais-roomalainen paini s. 1901 k. 1982 Olympiaedustukset Berliini 1936 Amsterdam 1928 Pariisi 1924 Olympiakultaa kreikkalais-roomalainen paini 75 kg |
Edvard Westerlund voitti kreikkalais-roomalaisen painin keskisarjan olympiakultamitalin Pariisin kisoissa 1924.
Westerlund oli saavuttanut kansainvälistä menestystä painimatoilla jo ennen Pariisin olympiakisoja: Helsingin MM-kisoissa vuonna 1921 hän sai pronssia 75-kiloisten sarjassa. Vuotta myöhemmin Tukholmassa Westerlundista tuli maailmanmestari 67,5-kiloisten sarjassa. Pariisiin Westerlund lähtikin ennakkosuosikin asemassa, sillä Ruotsin mestaripainija Carl Westergren oli vaihtanut pois 75-kiloisten luokasta. Westerlund voitti Pariisin kisoissa kaikkiaan seitsemän ottelua. Näistä yksi ratkesi selätyksellä, yksi luovutuksella ja viisi tuomarien äänillä. Westerlund otti olympiakultaa ja toinen suomalainen Arthur Lindfors tuli hopealle. Pronssille ylsi Viron Roman Steinberg, joten 75-kiloisten kreikkalais-roomalainen paini oli ystävyysmaiden juhlaa. Amsterdamin olympialaisissa neljä vuotta myöhemmin Westerlund ylsi pronssimitalille 67,5-kiloisten sarjassa. Hänen viimeiseksi arvokisamitalikseen jäi Euroopan mestaruuspronssi 79-kiloisten sarjassa vuonna 1933. Edvard Westerlund kuului tunnettuun helsinkiläiseen painivaan veljessarjaan. Hänen isoveljensä Emil oli paininut jo Tukholman olympiakisoissa 1912. Toinen veli Kalle otti Pariisissa 1924 pronssimitalin kreikkalais-roomalaisen painin sarjassa 67,5 kg. |