|
Kangasniemi Kaarlo
s. 1942 Olympiaedustukset München 1972 Mexico City 1968 Olympiakultaa painonnoston 90 kg -sarjassa. Tokio 1964 |
Kaarlo Kangasniemi on Suomen ensimmäinen olympiamitalisti ja olympiavoittaja painonnostossa.
”Kulta-Kalle” kuuluu niihin harvoihin suomalaisurheilijoihin, joka on voittanut urallaan olympiakultaa, maailmanmestaruuden ja Euroopan mestaruuden. Olympialaisissa hän kipusi korkeimmalle korokkeelle Méxicossa 1968. Seuraavana vuonna Kangasniemi voitti sekä MM- että EM-kultaa ja hänet valittiin maailman parhaaksi painonnostajaksi. Hän uusi EM-tittelinsä vuonna 1970. Kangasniemi paransi ME-lukemia yhteensä 19 kertaa, joista 17 yleisessä sarjassa. Olympiakullan lisäksi hän saavutti yhteensä 40 MM- ja EM-mitalia eri nostomuodoissa. Kangasniemi valittiin Vuoden urheilijaksi sekä 1968 että 1969. Hän voitti myös Suosituin suomalainen -äänestyksen samoina vuosina, ja 1969 hänet valittiin Pohjoismaiden parhaaksi urheilijaksi. Kangasniemelle on myönnetty opetusministeriön Pro Urheilu – tunnustuspalkinto vuonna 2002 ja hänet on valittu myös Suomen Urheilun Hall of Fameen. |