Harju Arsi
Kuulantyöntö s. 1974 Olympiaedustukset Sydney 2000 Olympiakultaa kuulantyönnössä Atlanta 1996 |
Arsi Harju on viimeisin suomalainen yleisurheilun olympiavoittaja.
Jo nuorten sarjoissa Suomen ennätyksiä työntänyt perholainen Arsi Harju kilpaili ensimmäisissä olympiakisoissaan Atlantassa 1996. Samana vuonna hän oli vaihtanut pakitustyylin pyörähdykseksi. Yhdysvalloissa finaalipaikka jäi vielä saavuttamatta 19,01 metrin työnnöllä. Seuraavana vuonna huivipäinen Harju ylitti 20 metrin rajapyykin kahdentenatoista suomalaisena. Euroopan hallimestaruuskilpailuissa 1998 Harju voitti pronssin, ensimmäisen arvokisamitalinsa. Kesän aikana Harju lähestyi 21 metrin rajaa, jonka rikkoi lopulta Kalevan kisoissa tuloksella 21,04 metriä. Budapestin EM-kisat päättyivät kuitenkin karsiutumiseen finaalin loppukierroksilta ja yhdeksänteen sijaan. Kesä 1999 jäi Harjun osalta lyhyeksi loukkaantumisen takia. Sevillan MM-kilpailujen loppukilpailussa hän jäi ilman tulosta. Sydneyn olympiakisoista muodostui Arsi Harjun uran kruunu. Aamun karsinnassa Harju pukkasi ennätyksensä 21,39 metriä, joka oli koko karsinnan pisin työntö. Finaalikilpailussa Harju työnsi avauskierroksen pisimmän kaaren 21,20, ja toisella kierroksella hän vankisti johtoasemaansa 21,29 metrin työnnöllä. Tämä kantoi voittoon saakka: USA:n Adam Nelson jäi kahdeksan sentin päähän. Suomen ensimmäisen kuulantyönnön olympiakullan 80 vuoteen voittanut Arsi Harju valittiin Vuoden urheilijaksi 2000. Vuonna 2001 Harju saavutti Edmontonissa MM-pronssin 20,93 metrin työnnöllä. Hän ylitti 21 metrin rajan vielä vuonna 2002 ja sijoittui 2003 MM-hallikilpailuissa neljänneksi. Viimeisen kerran Harju työnsi yli 20 metriä vuonna 2005. |
Härkönen Arto
Keihäänheitto s. 1959 Olympiaedustukset Los Angeles 1984 Olympiakultaa keihäänheitossa |
Arto Härkönen jatkoi Suomen kultaisia keihäsperinteitä Los Angelesissa 1984.
Jo nuorten sarjoissa lupaavia kaaria heittänyt Arto Härkönen voitti hopeaa 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa Donetskissa 1977 ja toisti saman sijoituksen universiadeissa 1979. Aikuisten Suomen mestariksi Härkönen heitti Kouvolassa 1982, ja saman vuoden Euroopan mestaruuskilpailuissa Ateenassa hän sijoittui viidenneksi. Helsingin MM-kilpailussa 1983 hänen kohtalonaan oli kuitenkin karsiutuminen loppukilpailuista. Sopivasti ennen Los Angelesin olympiakisoja 1984 Härkönen heitti Pihtiputaalla ennätyksensä 92,40 metriä. Itäblokin maiden myötä suosikkien joukkoon noussut Härkönen tempaisi keihäsfinaalissa kullan 86,76 metrin heitolla. Los Angelesin olympiavoitto toi pitkästä aikaa keihäskullan takaisin Suomeen: edellinen suomalainen keihäänheiton olympiavoittaja oli Pauli Nevala vuoden 1964 Tokion kisoissa. Kisapaikka oli myös nostalginen – samalla kentällä 52 vuotta aiemmin Suomi oli ottanut keihäänheiton kolmoisvoiton järjestyksessä Järvinen, Sippala, Penttilä. |
Höckert Gunnar
5 000 m s. 1910. k. 1940 Olympiaedustukset Berliini 1936 Olympiakultaa 5 000 metrillä |
Gunnar Höckert juoksi olympiakultaa 5000 metrillä Berliinin olympiakisoissa 1936.
Helsingissä syntynyt Höckert edusti seuratasolla Idrottsklubben-32:ta. Yleisurheilu oli sivistyskodin pojalle tuolloin harvinainen valinta, mutta Gunnar laittoi jo nuorena isänsä vastustuksesta huolimatta juoksun purjehtimisen edelle. Höckertin juoksu-uran kirkkain hetki osui vuoden 1936 olympiakisoihin. Berliinin 5000 metrin juoksufinaalista oli lähellä tulla suomalaisten juhlaa: Lauri Lehtinen, Ilmari Salminen sekä Höckert olivat 2000 metrin jälkeen juoksun selvässä johdossa. Suomalaisten mukana sinnitteli Japanin Kōhei Murakoso, mutta hänen uskottiin varmasti jäävän loppukirin aikana, kuten kävikin. Lehtinen ja Höckert kilpailivat kultamitalista, jonka Höckert lopulta voitti vajaan kolmen sekunnin erolla. Voittoaika 14.22,2 oli uusi olympiaennätys ja kyseisen vuoden nopein aika maailmassa. Lehtinen otti hopeaa, mutta Salminen kaatui 750 metriä ennen maalia jääden lopulta kuudenneksi. Saman vuoden syyskuussa Höckert teki Tukholmassa uuden 3000 metrin maailmanennätyksen 8.14,8 sekä 2 mailin ennätyksen 8.57,4. Kuukautta myöhemmin Malmössa Höckert hän vei 2000 metrin maailmanennätyksen ranskalaiselta Jules Ladoumèguelta ajalla 5.21,8. Gunnar Höckert ei enää yltänyt entiselle tasolleen vuoden 1936 jälkeen nivelreuman vaikeuttaessa juoksua ja harjoittelua. Vänrikki Höckert kaatui talvisodan taisteluissa Karjalankannaksella 11.2.1940, vain päivää ennen kuin hän olisi täyttänyt 30 vuotta. |
Iso-Hollo Volmari
10 000 m, 3 000 estejuoksu s. 1907. k. 1969 Olympiaedustukset Berliini 1936 Olympiakultaa 3000 metrin esteissä ja pronssia 10 000 metrillä. Los Angeles 1932 Olympiakultaa 3000 metrin esteissä ja hopeaa 10 000 metrillä. |
Nelinkertainen olympiamitalisti Volmari Iso-Hollo kuului 1930-luvun suomalaisiin suurjuoksijoihin.
Volmari Iso-Hollo juoksi ensimmäiset kansainväliset suurvoittonsa Moskovan spartakiadeissa 1928 Suomen Työväen Urheiluliiton joukkueessa. Olympiakisoihin hän pääsi osallistumaan vaihdettuaan liittoa 1930-luvun alussa. Los Angelesissa 1932 Iso-Hollo voitti estejuoksun olympiakullan ylivoimaisesti; finaalissa hän sai järjestäjien virheen vuoksi yhden kierroksen liikaa. Kisojen toinen mitali oli 10 000 metrin hopea puolalaisen Janusz Kusocińskin viedessä matkan kultamitalin ensi kerran Suomen ulkopuolelle. Suomalaiset korjasivat lipsahduksen neljä vuotta myöhemmin Berliinissä korkojen kera. Olympiakisojen avausmatkana juostussa 10 000 metrin kilvassa Iso-Hollo sijoittui kolmanneksi edellään maanmiehet Ilmari Salminen ja Arvo Askola. Omassa leipälajissaan hän oli jälleen lyömätön Kaarlo Tuomisen varmistaessa Suomelle kaksoisvoiton. Volmari Iso-Hollo valittiin Suomen urheilun Hall of Fameen vuonna 2010. |
Järvinen Matti
Keihäänheitto s. 1909 k. 1986 Olympiaedustukset Berliini 1936 Los Angeles 1932 Olympiakultaa keihäänheitossa |
Matti Järvinen hallitsi 1930-luvun keihäänheittomaailmaa.
Järvinen paransi keihäänheiton maailmanennätystä peräti kymmenen kertaa peräkkäin vuosina 1930–36 yltäen parhaallaan tulokseen 77,23. Vuosikymmenen arvokisoista hän voitti kolme kultamitalia, olympiakultaa 1932 Los Angelesissa sekä Euroopan mestaruudet 1934 Torinossa ja 1938 Pariisissa. Los Angelesissa 1932 Järvinen johti Suomen keihäänheittäjät kolmoisvoittoon adjutantteinaan Matti Sippala ja Eino Penttilä. Hän oli voittajasuosikki myös neljä vuotta myöhemmin Berliinissä mutta jäi siellä viidenneksi, mikä olikin uran ainoa epäonnistuminen. Heittäjätyyppinä Matti Järvisen valtteja olivat monipuolinen urheilullinen lahjakkuus, nopeus ja notkeus enemmän kuin raaka voima. Alkuoppinsa hän sai isältään Verner Järviseltä, Suomen ensimmäiseltä yleisurheilun olympiavoittajalta; neljän urheilijaveljeksen sarjaan kuului myös isoveli Akilles, kymmenottelun olympiahopeamitalisti 1928 ja 1932. Uransa jälkeen Matti Järvinen välitti menestystietonsa seuraaville keihässukupolville valmentajana ja urheiluohjaajana. Järvinen valittiin Suomen urheilun Hall of Fameen vuonna 2010. |
Järvinen Verner
Antiikin tyylin kiekonheitto, kiekonheitto s. 1870 k. 1941 Olympiaedustukset Tukholma 1912 Lontoo 1908 Olympiapronssia antiikin tyylin kiekonheitossa Ateena 1906, välikisat Olympiakultaa antiikin tyylin kiekonheitossa ja pronssia kiekonheitossa |
Verner Järvinen oli ensimmäinen suomalainen yleisurheilun olympiavoittaja.
”Isä” Järvinen oli kautta maan tunnettu voimamies jo ennen kuin nykyaikainen urheilu alkoi juurtua Suomeen. Ateenan välikisoissa 1906 hän saavutti Suomen yleisurheilun ensimmäiset olympiamitalit: kullan antiikin tyylin kiekonheitossa ja pronssin kiekonheitossa. Antiikin tyylin kilvassa kiekkoa heitettiin jalustalta ilman vauhtia kuuluisan antiikin kiekonheittäjäpatsaan asentoa jäljitellen. Lontoon olympiakisoissa 1908 Järvinen saavutti vielä pronssimitalin antiikin kiekonheitossa. Lempinimensä ”Isä” Järvinen lunasti valmentamalla kovalla kädellä pojistaan maailman parhaita yleisurheilijoita. Heistä kolme edusti Suomea ja kaksi ylsi mitaleille olympiakisoissa: Akilles Järvinen saavutti kahdesti kymmenottelun hopeaa, Matti Järvinen voitti keihäänheiton kultaa ja paransi lajinsa maailmanennätystä kymmenen kertaa peräkkäin. |
Katz Elias
3 000 m joukkuejuoksu, 3 000 estejuoksu s. 1901 k. 1947 Olympiaedustukset Pariisi 1924 Olympiakultaa 3000 metrin joukkuejuoksussa ja hopeaa 3000 metrin estejuoksussa. |
Elias Katz oli mukana juoksemassa Suomelle olympiakultaa Pariisissa vuonna 1924.
Suomenjuutalainen Katz aloitti urheilu-uransa jalkapallon parissa. Hän muutti vuonna 1922 Turusta Helsinkiin ja liittyi juoksijana Stjärnan-seuraan. Ensimmäisen SM-kultansa Katz voitti 3000 metrin estejuoksussa vuonna 1923. Pariisin olympiakisoissa 1924 Katz sai kaksi edustustehtävää Suomen kivikovassa kestävyysjuoksujoukkueessa saaden palkinnoksi kullan ja hopean. Hän juoksi Ville Ritolan jälkeen toiseksi 3000 metrin estejuoksussa huolimatta kaatumisestaan finaalin ensimmäisellä kierroksella. 3000 metrin joukkuejuoksussa Paavo Nurmi ja Ville Ritola ottivat Suomelle helposti kaksi ensimmäistä sijaa, ja Katzin tehtävä oli varmistaa kolmantena miehenä kultamitali: finaalin viides sija riittikin tähän mainiosti. Jalkavaivojen takia Katz ei osallistunut vuoden 1928 olympiakisoihin. Hän muutti vuonna 1933 Palestiinaan. Katz valittiin valmentamaan Palestiinan juutalaisten yleisurheilujoukkuetta Lontoon 1948 olympialaisia varten, mutta hän sai surmansa alueen levottomuuksiin liittyneessä ampumisvälikohtauksessa jouluna 1947. |
Kolehmainen Hannes
10 000 m, 5 000 m, maraton s. 1889 k. 1966 Olympiaedustukset Pariisi 1924 Antwerpen 1920 Olympiakultaa maratonilla Tukholma 1912 Olympiakultaa 5000 metrillä, 10 000 metrillä ja maastojuoksussa. Hopeaa maastojuoksun joukkuekisassa |
Hannes Kolehmainen loi pohjan Suomen kestävyysjuoksumaineelle voittamalla kolme kultamitalia Tukholman olympiakisoissa 1912.
Unohtumattomin oli 5000 metrin finaali, jossa hän kukisti huikean kaksintaistelun päätteeksi ranskalaisen Jean Bouinin uudella ME-ajalla 14.36,6. Puolta pitemmällä ratamatkalla ja maastojuoksussa voitto tuli ylivoimaiseen tyyliin, ja neljännen kultamitalin maastojuoksun joukkuekilpailussa esti vain joukkuetoverin loukkaantuminen, mikä jätti Suomen hopealle. Kolehmaisen ja muiden suomalaisurheilijoiden uroteot Tukholmassa nostivat kansallista mielialaa itsenäistymisen alla. Suomalaiset saivat kuitenkin odottaa pitkään sankarinsa kotiinpaluuta. Hannes Kolehmaisen olympiamatkasta tulikin siirtolaismatka Amerikkaan, ja seuraavien vuosien aikana ”Hymyilevä Suomalainen” niitti mainetta uuden mantereen rata- ja katujuoksujen kuninkaana. Vuonna 1920 Kolehmainen palasi kuitenkin isänmaan palvelukseen ja voitti Suomelle kultamitalin Antwerpenin olympiakisojen maratonilla. Hannes Kolehmainen valittiin Suomen urheilun Hall of Fameen vuonna 2010. |
Korjus Tapio
Keihäänheitto s. 1961 Olympiaedustukset Soul 1988 Olympiakultaa keihäänheitossa |
Tapio Korjus on viimeisin suomalainen keihäänheiton olympiakultaan yltänyt mies.
Monia urheilulajeja nuorena harrastanut Korjus menestyi erityisesti hiihdossa ja pääsi tämän ansiosta Vuokatin urheilulukioon vuonna 1977. Hän joutui jättämään hiihdon selkäkipujen takia ja keskittyi keihäänheittoon. Samalla vaihtui urheiluseura Vehkalahden Veikoista Lapuan Virkiäksi. Vuonna 1987 Korjus heitti yllättäen Suomen mestariksi. Hän toisti tempun 1988 ja paransi samana kesänä uuden keihäsmallin Suomen ennätystä kahteen otteeseen. Tapio Korjuksen kultamitali Soulissa ei tullut vaivatta: hän joutui jättämään useamman heiton käyttämättä jalkakramppien takia pudoten kolmanneksi Seppo Rädyn ja Jan Železnýn jälkeen. Kuudennella kierroksella Korjus kuitenkin tempaisi koko kilpailun viimeisenä heittäjänä 84,28 metrin kaaren ja voitti kultaa. Železný jäi hopealle 84,12 metrin heitolla. Kilpauransa Korjus lopetti kauden 1989 jälkeen. Liikuntatieteiden maisteri on toiminut Kuortaneen Urheiluopiston rehtorina sekä Kuortaneen valmennuskeskuksen johtajana. Korjus toimi Valtion liikuntaneuvoston puheenjohtajana 2007–2011 sekä 2015–2019. Hän kuului myös suomalaisen huippu-urheilun muutostyöryhmään 2010-luvun alussa. |
Koskenniemi Teodor
Maastojuoksu s. 1887 k. 1965 Olympiaedustukset Antwerpen 1920 Olympiakultaa maastojuoksun joukkuekilpailussa. |
Teodor Koskenniemi varmisti Suomelle maastojuoksun joukkuekultamitalin Antwerpenin olympiakisoissa.
Vihtiläinen Teodor Koskenniemi niitti urheilu-uransa merkittävintä menestystä Antwerpenissa 1920. Henkilökohtaisilla matkoilla hän ei yltänyt mitaleille: 5000 metrin finaalissa oli tyytyminen neljänteen sijaan, ja maastojuoksun henkilökohtaisessa kilpailussa Koskenniemi tuli maaliin kuudentena. Tämä sija riitti kuitenkin tuomaan Suomelle maastojuoksun joukkuekullan: joukkuepisteet laskettiin juoksijain henkilökohtaisten sijoituksen perusteella – Suomen kärkinimet Paavo Nurmi ja Heikki Liimatainen olivat sijoilla 1 ja 3. Helsingin Kisa-Veikkoja edustanut Koskenniemi voitti Suomen mestaruuden 5000 metrillä vuonna 1919 sekä 3000 metrillä 1920. |
Larva Harri
1 500 m. s. 1906 k. 1980 Olympiaedustukset Los Angeles 1932 Amsterdam 1928 Olympiakultaa 1 500 metrillä |
Harry (”Harri”) Larva voitti tiukan juoksun jälkeen 1500 metrin olympiakullan Amsterdamissa vuonna 1928.
Turkulaisen Harri Larvan kipinä juoksemiseen syttyi, kun hän näki syksyllä 1924 kotikaupungin sankarin Paavo Nurmen juoksevan Ville Ritolaa vastaan Turun Urheilupuistossa. Neljä vuotta myöhemmin Helsingin Eläintarhan kentän olympiakarsinnoissa Larva sivusi voittoajallaan 3.52,6 Nurmen Suomen ennätystä; hänen kantojaan jäivät katselemaan myös itse Paavo Nurmi. Näin ollen Larva valittiin Amsterdamin olympiajoukkueeseen. Amsterdamin 1500 metrin olympiafinaaliin tiensä selvittivät sekä Larva että hänen vanha mailerituttunsa Eino Purje. Purje siirtyi ensimmäisen kierroksen jälkeen vetojuhdan rooliin ja piti yllä hurjaa vauhtia. Larva pysytteli rauhallisena pääjoukon keskellä, mutta vaara vaani lähellä: Ranskan hurja Jules Ladoumègue. Viimeisellä kierroksella Ladoumègue ohitti tiukasti vastaan taistelleen Purjeen. Pääjoukkiossa juossut Larva ei jäänyt ihmettelemään: hurjalla kirillä hän ohitti ensin maamiehensä ja sitten 20 metriä ennen maaliviivaa Ladoumèguen. Larvan voittoaika 3.53,2 oli uusi olympiaennätys. Eino Purje otti pronssimitalin. Vuosi 1928 oli Larvan juoksu-uran menestyksekkäin. Hän rikkoi vielä olympiakisojen jälkeen useita Suomen ennätyksiä ja juoksi Turussa mailin maailman toiseksi parhaalla ajalla 4.11,0. Larvan juoksu-ura hiipui pikkuhiljaa 1930-luvun alkupuolella. Hän osallistui vielä Los Angelesin olympialaisiin 1932, sijoittuen 1500 metrillä kymmenenneksi. Kuvaavaa Suomen juoksijoiden tasolle on se, että olympiavoitosta huolimatta Larva ei voittanut koskaan 1500 metrin Suomen mestaruutta. |
Lehtinen Lauri
5 000 m. s. 1908 k. 1973 Olympiaedustukset Berliini 1936 Olympiahopeaa 5000 metrillä Los Angeles 1932 Olympiakultaa 5000 metrillä |
Lauri Lehtinen voitti 5000 metrin olympiakultamitalin tiukan loppukirikamppailun jälkeen Los Angelesissa vuonna 1932.
Vuonna 1931 Helsingin Eläintarhan radan yleisö sai ihmettelemisen aihetta, kun nouseva juoksijalupaus Lauri Lehtinen jäi vain kolmen sekunnin päähän Paavo Nurmen maailmanennätysajasta 5000 metrillä. Ei kestänyt kauaa ennen kuin Nurmen ME 14.28,2 oli alitettu: heinäkuussa 1932 Lehtinen paransi ennätystä peräti 14 sekuntia. Ennätysjuoksu tapahtui Los Angelesin olympiakarsintakilpailuissa, joten Lehtisestä tuli välittömästi kisojen ennakkosuosikki. Los Angelesin olympiakisojen 5000 metrin loppukilpailu juostiin 7.8.1932. Suomalaiset Lehtinen ja Lauri Virtanen nousivat johtoon jo juoksun aikaisessa vaiheessa. Metrien taittuessa kaikki muut juoksijat Yhdysvaltojen Ralph Hilliä lukuun ottamatta putosivat suomalaisten vauhdista. Finaalista muodostui lopulta Lehtisen ja sitkeän Ralph Hillin välinen taistelu. Viimeisellä kierroksella Lehtisellä oli niukka johto, mutta Hill pysytteli jatkuvasti tossujen tuntumassa. Kun Hill lähti ohittamaan Lehtistä loppusuoran tuntumassa, Lehtinen aloitti tuolloin Euroopassa tyypillisen siksak-juoksun estäen näin kotisuosikin ohitusyritykset. Lehtinen voitti olympiakultaa, mutta amerikkalaisyleisö tuomitsi kuuluvasti Lehtisen ”estelyt”. Lehtiselle ja Hillille tuli sama loppuaika 14.30,0. Lehtisen olympiavoitto herätti kohua, mutta hyvä juoksija Kerkkoon mies joka tapauksessa oli: vuonna 1935 Lehtinen oli jälleen maailmantilaston ykkönen 5000 metrillä. Berliinin olympiakisoissa 1936 Lehtinen otti toisen olympiamitalinsa hävittyään 5000 metrin finaalissa vain toiselle suomalaiselle Gunnar Höckertille. |
Lehtonen Eero
Viisiottelu s. 1898 k. 1959 Olympiaedustukset Pariisi 1924 Olympiakultaa viisiottelussa Antwerpen 1920 Olympiakultaa viisiottelussa |
Eero Lehtonen oli yleisurheilun viisiottelun kaksinkertainen ja myös viimeinen olympiavoittaja.
Viisiottelun kilpailulajit olivat pituushyppy, keihäänheitto, 200 metriä, kiekonheitto ja 1500 metriä. Loppupisteet muodostettiin urheilijan yksittäisten lajien sijoitusten summalla. Mikkeliläinen Eero Lehtonen oli monipuolinen urheilulahjakkuus ja tasaisen vahva kaikissa osalajeissa. Antwerpenin olympiakisojen 1920 alla hän oli tehnyt pituushypyn Suomen ennätyksen 702. Lehtonen voitti melko ylivoimaisesti olympiakullan Antwerpenissä: hänen sijoitussarjansa viidessä laji oli 2–2–1–7–2. Hopean kilvassa otti USA:n Everett Bradley ja pronssin Suomen Hugo Lahtinen. Välivuosina taukoakin pitänyt Lehtonen kiskoi itsensä jälleen kisakuntoon 1924: hän sijoittui viisiottelun olympiakarsinnoissa toiseksi, ja tie Pariisiin oli auki. Pariisin olympiakisojen viisiottelu alkoi pamauksella, kun USA:n Robert LeGendre ponnisti avauslajissa pituushypyssä ME-tuloksen 776,5. Lehtonen teki kuitenkin kärsivällistä työtä, ja voittaja ratkesi lopulta vasta viimeisessä lajissa 1500 metrillä. Juoksusta tulikin jännitysnäytelmä: Lehtonen kiri 30 metriä ennen maalia LeGendren ohi ottaen lajivoiton ja olympiakullan. Hopean sai unkarilainen Elemér Somfay LeGendren jäädessä pronssille. Pariisin kisojen jälkeen viisiottelu poistettiin olympiaohjelmasta. |
Liimatainen Heikki
Maastojuoksu s. 1894 k. 1980 Olympiaedustukset Pariisi 1924 Olympiakultaa maastojuoksun joukkuekilpailussa Antwerpen 1920 Olympiakultaa maastojuoksun joukkuekilpailussa ja pronssia maastojuoksun henkilökohtaisessa kilpailussa |
Heikki Liimatainen voitti kaksi joukkuekohtaista olympiakultaa maastojuoksussa.
Antwerpenin olympiakisoissa maastojuoksun joukkuekilpailuun osallistui seitsemän kuuden hengen joukkuetta. Loppupisteet muodostettiin kunkin joukkueen kolmen parhaan juoksijan sijoitusten summalla. Heikki Liimatainen juoksi henkilökohtaisessa kilpailussa pronssille edellään Paavo Nurmi sekä ruotsalainen hopeamitalisti Eric Backman. Kun Teodor Koskenniemi sijoittui kuudenneksi, Suomi voitti joukkuekullan ylivoimaisesti. Neljä vuotta myöhemmin Pariisissa maastojuoksu käytiin hirvittävässä kuumuudessa: matkaa oli 10 560 metriä, ja kilpailun alkaessa varjolämpötila oli 36 astetta. Paavo Nurmi ja Ville Ritola ottivat kaksi ensimmäistä sijaa, mutta kolmatta suomalaista jouduttiin odottamaan. Nestehukasta kärsinyt Heikki Liimatainen hoiperteli stadionille kahdentenatoista juoksijana, mutta hänellä kesti kaksi minuuttia selvittää ”Colombesin tulikuumana taisteluna” tunnetut viimeiset kymmenet metrit. Pyörtymisen rajamailla kamppaillut Liimatainen ei Suomen onneksi luovuttanut vaan selviytyi yli maaliviivan: Suomi voitti yhteispisteillä 11, Yhdysvallat otti hopeamitalin 14 pisteellä ja Ranska pronssia 20 pisteellä. Vain 15 kilpailijaa 38:sta pääsi maaliin ja kolme suomalaistakin joutui keskeyttämään. Antwerpenin olympiakisoissa maastojuoksun joukkuekilpailuun osallistui seitsemän kuuden hengen joukkuetta. Loppupisteet muodostettiin kunkin joukkueen kolmen parhaan juoksijan sijoitusten summalla. Heikki Liimatainen juoksi henkilökohtaisessa kilpailussa pronssille edellään Paavo Nurmi sekä ruotsalainen hopeamitalisti Eric Backman. Kun Teodor Koskenniemi sijoittui kuudenneksi, Suomi voitti joukkuekullan ylivoimaisesti. Neljä vuotta myöhemmin Pariisissa maastojuoksu käytiin hirvittävässä kuumuudessa: matkaa oli 10 560 metriä, ja kilpailun alkaessa varjolämpötila oli 36 astetta. Paavo Nurmi ja Ville Ritola ottivat kaksi ensimmäistä sijaa, mutta kolmatta suomalaista jouduttiin odottamaan. Nestehukasta kärsinyt Heikki Liimatainen hoiperteli stadionille kahdentenatoista juoksijana, mutta hänellä kesti kaksi minuuttia selvittää ”Colombesin tulikuumana taisteluna” tunnetut viimeiset kymmenet metrit. Pyörtymisen rajamailla kamppaillut Liimatainen ei Suomen onneksi luovuttanut vaan selviytyi yli maaliviivan: Suomi voitti yhteispisteillä 11, Yhdysvallat otti hopeamitalin 14 pisteellä ja Ranska pronssia 20 pisteellä. Vain 15 kilpailijaa 38:sta pääsi maaliin ja kolme suomalaistakin joutui keskeyttämään. |
Loukola Toivo
3 000 m. estejuoksu s. 1902 k. 1984 Olympiaedustukset Amsterdam 1928 Olympiakultaa 3000 metrin estejuoksussa |
Toivo Loukola johti suomalaiset kolmoisvoittoon 3000 metrin estejuoksussa Amsterdamin olympiakisoissa 1928.
Kortesjärvellä syntynyt Loukola aloitti urheilu-uransa korkeushyppääjänä. Edessä oli kuitenkin muutto Helsinkiin ja samalla korkeushyppy vaihtui juoksuun. Loukolan ponnistusjaloista oli epäilemättä hyötyä estejuoksun vaativassa maailmassa. Jo ennen Amsterdamin kisoja Loukola näytti todellisen kuntonsa: olympiakarsinnoissa hän juoksi 3000 metrin esteiden epävirallisen maailmanennätyksen 9.25,2. Amsterdamissa Loukola eteni helposti 3000 metrin estekisan loppukilpailuun. Finaalissa Loukola joutui kuitenkin kohtaamaan legendaariset maamiehensä Paavo Nurmen sekä Ville Ritolan. Näillä oli kuitenkin alla edellispäivän rankka 5000 metrin juoksu, joka oli verottanut molempia kulkijoita merkittävästi. Pian startin jälkeen oli selvää, että Ritola ei kestäisi loppuun saakka: kipeälle nilkalle tuotti vaikeuksia jo kuivaesteiden ylitys. Ritola jaksoi kuitenkin 2500 metriin saakka, jonka jälkeen hän keskeytti kisan. Loukola oli karannut juoksun kärkeen kahden kilometrin kohdalla, mutta Nurmi jaksoi vielä juosta kintereillä. Loukolan viimeiseen irtiottoon Nurmi ei enää reagoinut, ja viimeisellä kierroksella miesten väli oli kasvanut jo 30 metriin. Ennen loppusuoraa suomalaiset olivat varmistaneet kolmoisvoiton: Loukola ylivoimaisesti kärjessä, Nurmi toisena ja hurjan nousun tehnyt Ove Andersen kolmantena. Loukola puristi vielä kaikkensa loppusuoralla ja teki uuden maailmanennätyksen ajalla 9.21,8 |
Myyrä Jonni
Keihäänheitto s. 1892 k. 1955 Olympiaedustukset Pariisi 1924 Olympiakultaa keihäänheitossa Antwerpen 1920 Olympiakultaa keihäänheitossa Tukholma 1912 |
Jonni Myyrä oli kaksinkertainen keihäänheiton olympiakultamitalisti ja useiden maailmanennätysten tekijä.
Myyrän ensimmäiset keihäänheittokilpailut käytiin Lappeenrannassa vuonna 1911. Vuonna 1912 hänet valittiin Tukholman olympiakisoihin mutta sijoitus oli ensikertalaiselle vasta kahdeksas. Ensimmäisen maailmansodan aikana Myyrä oli jo kiistatta maailman paras keihäsmies: hän heitti vuosina 1914–18 kaikkiaan kahdeksan kertaa yli ruotsalaisen Eric Lemmingin tekemän virallisen maailmanennätyksen, mutta sai ennätyksen omiin nimiinsä vasta heitettyään Tukholman olympiastadionilla vuonna 1919 tuloksen 66,10. Antwerpenin olympiakisoihin 1920 Myyrä lähti ennakkosuosikkina. Kisapäivän aamuna yhdysvaltalaisen James Lincolnin keihäs kuitenkin lipesi ja osui Myyrää olkapäähän. Vammastaan huolimatta Myyrä voitti olympiakultaa 65,78 metrin heitolla. Suomi otti kilpailussa olympiahistoriassamme ainutlaatuisen nelosvoiton: Urho Peltonen heitti hopeaa ja Pekka Johansson pronssia Julius Saariston sijoittuessa neljänneksi. Neljä vuotta myöhemmin Pariisissa Myyrä uusi olympiakultansa heitettyään finaalissa tuloksen 62,96. Pariisin kisoista Myyrä jatkoi matkaansa Amerikkaan jättäen taakseen joukon taloudellisia epäselvyyksiä. Hän vietti loppuelämänsä Kaliforniassa eikä palannut koskaan takaisin Suomeen. |
Nevala Pauli
Keihäänheitto s. 1940 k. 2025 Olympiaedustukset Mexico City 1968 Tokio 1964 Olympiakultaa keihäänheitossa |
Pauli Nevala kiskaisi Suomelle keihäänheiton olympiakultaa Tokion kisoissa vuonna 1964.
Teuvalainen Pauli Nevala nousi vain 20-vuotiaana Suomen keihäänheiton huipulle heittämällä elokuussa 1961 tuloksen 80,53. Samana vuonna Mikkelin SM-kisoissa Nevala voitti kultaa, ja syyskuussa hän teki vielä uuden Suomen ennätyksen 84,23. Vuonna 1963 Nevala jäi 86,33 metrin heitolla 41 sentin päähän maailmanennätyksestä. Vaikka Nevala oli ollut hyvässä heittokunnossa, valmistautuminen Tokion olympialaisiin ei ollut ongelmatonta: hänen heittotyylinsä rikkoontui keskikesällä, ja elokuussa hän joutui autokolariin. Nevala itse on todennut, että kolari oli lopulta hyvä asia, sillä toipuessaan hänellä oli aikaa korjata tyylivirheitään. Tihkusateessa käyty keihäsfinaali huipentui neljännellä kierroksella: Unkarin Gergely Kulcsár heitti 82,32 ja uskoi jo voittaneensa kilpailun. Nevalan terävästi alkanut vauhdinotto melkein pysähtyi ristiaskelten jälkeen, mutta veto oli erittäin voimakas: keihäs lensi 82,66 metriä, ja kultamitali tuli Suomeen. Ateenan EM-kisoista 1969 Nevala otti keihäshopeaa 89,58 metrin heitolla. Tilastollisesti kausi 1970 oli Nevalan paras, sillä hänen kymmenen parhaan heittonsa keskiarvo oli 90,12 metriä. Nevalan heittouran lopetti Norsunluurannikolla 1971 sattunut olkapäävamma. Pauli Nevalalle myönnettiin liikuntaneuvoksen arvonimi joulukuussa 2011. Pauli Nevala menehtyi kesäkuun 20. päivänä vuonna 2025 84 vuoden iässä. |
Nikander Elmer
Kiekonheitto, kuulantyöntö s. 1890 k. 1942 Olympiaedustukset Pariisi 1924 Antwerpen 1920 Olympiakultaa kiekonheitossa ja hopeaa kuulantyönnössä Tukholma 1912 Olympiahopeaa molempien käsien kiekonheitossa ja pronssia molempien käsien kuulantyönnössä Lontoo 1908 |
Elmer Niklander voitti kiekonheitossa ja kuulantyönnössä yhteensä neljä olympiamitalia. ”Oitin kanuunana” tunnettu Niklander oli Suomen tunnetuimpia urheilusankareita yli 15 vuoden ajan.
Hänen olympiasaaliinsa jäi kuitenkin kykyjä laihemmaksi, kun kisat jäivät sodan vuoksi pitämättä hänen ollessa parhaimmillaan. Niklander teki vuonna 1911 kiekonheiton epävirallisen maailmanennätyksen 44,01. Seuraavana vuonna hän joutui Tukholman olympiakisoissa tyytymään nilkkavaivaisena hopeaan molempien käsien kiekkokilvassa maanmies Armas Taipaleen viedessä voiton. Molempien käsien kuulantyönnöstä heltisi pronssia. Vuoden 1916 Berliinin olympiakisoissa Niklander olisi ollut mestarisuosikki sekä kiekossa että kuulassa, mutta maailmansota perui tapahtuman. Antwerpenissä 1920 Niklander jäi kuulantyönnössä nuoren haastajansa Ville Pörhölän jälkeen hopealle, mutta kiekonheitosta tuli pitkään tavoiteltu olympiavoitto. Niklander kilpaili vielä Pariisin olympiakisoissa 1924, minkä jälkeen hän lopetti urheilu-uransa voitettuaan yhteensä 44 eri heittolajien Suomen mestaruutta. |
Nurmi Paavo
10 000 m, 1500 m, 3000 m esteet, 5000 m, maastojuoksu s. 1897 k. 1973 Olympiaedustukset Amsterdam 1928 Olympiakultaa 10 000 metrillä. Hopeaa 5000 metrillä ja 3000 m estejuoksussa. Pariisi 1924 Olympiakultaa 1500 metrillä, 5000 metrillä, maastojuoksussa, maastojuoksun joukkuekilpailussa ja 3000 metrin joukkuejuoksussa. Antwerpen 1920 Olympiakultaa 10 000 metrillä, maastojuoksussa ja maastojuoksun joukkuekilpailussa. Hopeaa 5000 metrillä. |
Paavo Nurmi on Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäin olympiaurheilija.
”Lentävä Suomalainen” oli yksi 1900-luvun alkupuoliskon kuuluisimpia urheilutähtiä koko maailmassa. Nurmi saavutti kolmissa olympiakisoissa vuosina 1920–28 yhteensä yhdeksän kultamitalia ja kolme hopeaa. Virallisia maailmanennätyksiä henkilökohtaisilla ulkoratamatkoilla Nurmi juoksi 20, epävirallisia sisärataennätyksiä lähes 30. Talvella 1925 Nurmi juoksi Pohjois-Amerikan kiertueellaan 55 kilpailua voittaen niistä 51. Uransa kuuluisimmat sankariteot Nurmi teki vuonna 1924. Hän juoksi kesäkuussa Helsingin Eläintarhan kentällä tunnin sisällä maailmanennätykset 1500 ja 5000 metrillä. Kuukautta myöhemmin Pariisin olympiakisoissa Nurmi voitti kultamitalin kaikissa viidessä kilpailussaan. Vain kolme juoksijaa pystyi olympiakisoissa lyömään Paavo Nurmen: ranskalainen Joseph Guillemot 5000 metrillä 1920 sekä vanha kilpakumppani Ville Ritola 5000 metrillä ja Toivo Loukola 3000 metrin esteissä Amsterdamissa 1928. Nurmen oli määrä kruunata uransa maratonkullalla Los Angelesin olympiakisoissa 1932, mutta ammattilaisuustuomio vei häneltä sen mahdollisuuden. Valtion tilaama Paavo Nurmen patsas valmistui jo vuonna 1925. Itsestään selvää oli, että Nurmelle myönnettiin ensimmäisessä jaossa Suomen urheilun suuri ansioristi vuonna 1947, ja hänet valittiin ensimmäisten joukossa Suomen urheilun Hall of Fameen 2010. |
Pörhölä Ville
Kuulantyöntö, moukarinheitto s. 1897 k. 1964 Olympiaedustukset Berliini 1936 Los Angeles 1932 Hopeaa moukarinheitossa Pariisi 1924 Antwerpen 1920 Olympiakultaa kuulantyönnössä |
Ville Pörhölä oli harvinainen arvokisojen kultamitalisti kahdessa eri heittolajissa.
Länsipohjalainen ”Röytän karhu” voitti kuulantyönnön kultamitalin Antwerpenin olympiakisoissa 1920 jättäen taakseen niin Suomen kuularinkejä pitkään hallinneen Elmer Niklanderin kuin amerikkalaiset ennakkosuosikitkin. Selkävaivat pakottivat Pörhölän lopettamaan kuulauransa ennenaikaisesti. Muutaman välivuoden jälkeen hän palasi kuitenkin urheilukentille moukarinheittäjänä. Los Angelesin olympiakisoissa 1932 Pörhölä johti pitkään moukarikilpailua, kunnes irlantilainen Patrick O’Callaghan kiskaisi viimeisellä kierroksella voittokaaren. Pörhölän moukariuraa kirkasti olympiahopean lisäksi kultamitali ensimmäisissä yleisurheilun Euroopan mestaruuskilpailuissa Torinossa 1934. Vuonna 1952 Ville Pörhölä sai kunniatehtävän yhdistää Kreikasta ja Pallastunturilta Tornioon saapuneet olympialiekit, minkä jälkeen soihtuviesti jatkui kohti Helsinkiä. Ville Pörhölä valittiin Suomen urheilun Hall of Fameen vuonna 2010. |
Rantanen Heli
Keihäänheitto s. 1970 Olympiaedustukset Atlanta 1996 Olympiakultaa keihäänheitossa Barcelona 1992 |
Heli Rantanen on ainoa yleisurheilun olympiavoittoon yltänyt suomalaisnainen.
Keihäänheittäjä Heli Rantanen nousi laajemmin yleisurheiluväen tietoisuuteen vuonna 1989 heitettyään viidenneksi 19-vuotiaiden Euroopan mestaruuskilpailuissa. Samana vuonna hän saavutti myös ensimmäisen SM-mitalinsa. Ensimmäisissä aikuisten arvokisoissaan, Euroopan mestaruuskilpailuissa Splitissä 1990 hän oli kahdestoista. Kilpailun voittoon heitti joukkuetoveri Päivi Alafrantti. Rantanen kehittyi tasaisesti 1990-luvun alussa kohti maailman kärkeä. Barcelonan olympiakisoissa 1992 hän sijoittui kuudenneksi ja Stuttgartin maailmanmestaruuskilpailuissa 1993 yhdenneksitoista. Seuraavissa MM-kilpailuissa Göteborgissa 1995 mitali oli enää 12 senttimetrin päässä, kun Rantanen oli neljäs niukasti joukkuetoveri Mikaela Ingbergin takana. Rantasen ensimmäinen heitto Atlantan olympiakilpailuissa 1996 jäi historiaan sekä hänen ennätyksenään 67,94 metriä että sen tuomalla olympiavoitolla. Heli Rantanen on myös ensimmäinen Pohjoismaiden naispuolinen olympiakultamitalisti yleisurheilussa. Hänet valittiin vuoden urheilijaksi 1996. Atlantan kulta jäi Rantasen ainoaksi arvokisamitaliksi. Hän päätti uransa 2000-luvun alussa. |
Rautavaara Tapio
Keihäänheitto s. 1915 k. 1979 Olympiaedustukset Lontoo 1948 Olympiakultaa keihäänheitossa |
Tapio Rautavaara oli kansan sankari paitsi keihäänheiton olympiavoittajana myös laulajana ja näyttelijänä.
Rautavaara nousi Työväen Urheiluliiton keihäseliittiin jo 1930-luvulla: hän saavutti hopeamitalin työläisolympiakisoissa Antwerpenissa 1937. Urheilun kannalta parhaat ikävuotensa Rautavaara vietti rintamalla, mutta rauhan palattua hän otti taas keihään kouraansa ja nousi yhdeksi sodan jälkeisen Suomen tunnetuimmista urheilusankareista. Uuden keihäsuran ensimmäinen merkkiteko oli pronssimitali Oslon EM-kisoissa 1946. Laulajana ja elokuvanäyttelijänä jo tuolloin mainetta niittäneen Rautavaaran keihäsuran kruunasi olympiakulta Wembleyn stadionilla Lontoossa 1948. Kilpailun taso jäi huonokuntoisen vauhdinottoradan vuoksi heikoksi, joten voittoon riitti avauskierroksen tulos 69,77. Musiikki- ja elokuvaura veivät tämän jälkeen miehen mukanaan, mutta vuonna 1958 suomalaisten rakastama viihdetaiteilija teki vielä paluun urheiluotsikoihin, kun hän kuului Suomen kultamitalijoukkueeseen jousiammunnan MM-kisoissa. |
Ritola Ville
10 000 m, 3000 m esteet, 5000 m, maastojuoksu s. 1896 k. 1982 Olympiaedustukset Amsterdam 1928 Olympiakultaa 5000 metrillä ja hopeaa 10 000 metrillä. Pariisi 1924 Olympiakultaa 3000 metrin esteissä, 10 000 metrillä, 3000 metrin joukkuejuoksussa ja maastojuoksun joukkuekilpailussa. Hopeaa maastojuoksussa ja 5000 metrin kilpailussa. |
Ville Ritola oli maailman ja Suomen toiseksi paras kestävyysjuoksija 1920-luvulla. Hänen kuuden mitalin ennätyksensä yksissä kisoissa on jäänyt lyömättömäksi yleisurheilun historiassa.
Siirtolaiseksi jo 17-vuotiaana lähtenyt Ritola asui suurimman osan elämästään Yhdysvalloissa, missä hän myös aloitti juoksu-uransa. Hän palasi kuitenkin Suomeen sekä 1924 että 1928 edustamaan synnyinmaataan olympiakisoissa. ”Peräseinäjoen susi” voitti pitkillä juoksumatkoilla viisi olympiakultaa ja yhteensä kahdeksan olympiamitalia. Pariisin kisoissa 1924 Ritola saavutti kuusi mitalia, mikä on ylittämätön yksien kisojen ennätys yleisurheilun olympiahistoriassa: neljän kullan lisäksi hän sai Paavo Nurmen jälkeen hopeaa 5000 metrillä ja maastojuoksussa. Ritola muistetaankin parhaiten monista kaksintaisteluistaan Nurmen kanssa, jotka yleensä päättyivät jälkimmäisen voittoon. Näin kävi vielä 10 000 metrillä Amsterdamissa 1928, mutta samojen kisojen 5000 metrillä Ritola viimein otti päävastustajastaan kauan hakemansa voiton. |
Saaristo Julius
Keihäänheitto s. 1891 k. 1969 Olympiaedustukset Antwerpen 1920 Tukholma 1912 Olympiakultaa molempien käsien keihäänheitossa ja hopeaa keihäänheitossa. |
Julius Saaristo oli ensimmäinen suomalainen keihäänheiton olympiavoittaja.
Tamperelainen Saaristo harjoitti nuorukaisena monipuolisesti eri lajeja, ja hänestä kehittyikin erinomainen heittäjätyyppi sekä voimallisesti että teknisesti. Maailmanennätystasolle hän oli valmis jo 19-vuotiaana: ensimmäisellä kisamatkallaan Tukholmassa Saaristo heitti uuden huonomman käden maailmanennätyksen 46,47. Tukholman olympiakisoissa 1912 Saaristolle oli asetettu kovat mitaliodotukset suomalaisten toimesta – olihan hän kotimaan karsintakilpailussa heittänyt peräti 61,45, epävirallisen maailmanennätyksen. Paremman käden keihäskilpailu ei kuitenkaan mennyt odotetulla tavalla: kilpailussa ainoastaan isäntämaa Ruotsin Eric Lemming sai heittää huomattavasti saarnikeppiä paremmalla koivukepillä. Lemming heitti 60,64 ja voitti olympiakultaa lähes kahden metrin erolla Saaristoon. Suomalaisten onneksi ohjelmassa oli myös molempien käsien keihäänheitto, jossa mitattiin oikean ja vasemman käden heittojen yhteistulos. Ensin oli vuorossa paremman käden heitto: Saaristo lainasi Lemmingin koivukeppiä ja heitti uuden maailmanennätyksen 61,00. Huonomman käden heiton Saaristo voitti myös suvereenisti yli kahdella metrillä. Yhteistulos 109,42 takasi Saaristolle olympiakullan ja oli samalla uusi maailmanennätys. Suomi otti kilpailussa kolmoisvoiton: hopealle heitti Väinö Siikaniemi ja pronssille Urho Peltonen. Julius Saaristo palasi olympia-areenalla vielä Antwerpenissä 1920. Hän sijoittui keihäskilpailussa neljänneksi edellään kolme muuta suomalaisheittäjää. |
Salminen Ilmari
10 000 m. s. 1902 k. 1986 Olympiaedustukset Berliini 1936 Olympiakultaa 10 000 metrillä |
Ilmari Salminen oli kultamies Suomen viimeisimmässä yleisurheilun kolmoisvoitossa.
Kouvolalainen vääpeli Ilmari Salminen aloitti juoksemisen asevelvollisuusaikanaan mutta vakavampi harrastaminen käynnistyi vasta 24- vuotiaana. Salminen pyrki olympiakisoihin jo vuonna 1928, mutta kahden karsintakisan voitoistaan huolimatta häntä ei valittu Amsterdamin kisajoukkueeseen. Salminen jätti juoksun vähäksi aikaa mutta palasi radoille uudestaan vuonna 1930. Seuraava vuosikymmen olikin Salmisen todellisen menestyksen aikaa. Torinon EM-kilpailuissa vuonna 1934 Salminen näytti kovan kuntonsa voittamalla kultaa 10 000 metrillä sekä pronssia puolta lyhyemmällä matkalla. Berliinin olympiakisojen 1936 avajaispäivänä suomalaisjuoksijat ottivat kaikki kolme palkintosijaa 10 000 metrin kilpailussa. Salminen kiri voittoon ohitettuaan Arvo Askolan ohi juuri ennen maaliviivaa. Pronssille juossut Volmari Iso-Hollo jäi varmistelemaan Suomen kolmoisvoittoa. Suomalaisten perässä pitkään kestänyt Japanin Kōhei Murakoso putosi kolmikon vauhdista viimeisen kierroksen irtiotossa. Salminen tavoitteli olympiamitalia myös 5000 metrillä mutta jäi kuudenneksi kaaduttuaan toiseksi viimeisellä kierroksella. Salmisen kilpaura jatkui menestyksekkäänä Berliinin kisojen jälkeenkin. Vuonna 1937 hän rikkoi 10 000 metrin maailmanennätyksen ajalla 30.05,6, ja Pariisissa 1938 hän uusi matkan EM- kultamitalinsa. Kansainvälisen uransa Salminen lopetti tämän jälkeen, mutta hän jatkoi kilpailemista lähes 50-vuotiaaksi saakka. |
Stenroos Albin
Maraton s. 1889 k. 1971 Olympiaedustukset Pariisi 1924 Olympiakultaa maratonilla Tukholma 1912 Olympiapronssia 10 000 m, maastojuoksussa 6:s, Olympiahopeaa maastojuoksun joukkuekilpailussa |
Albin Stenroos voitti maratonin olympiakultaa Pariisin olympialaisissa vuonna 1924.
Stenroos kuului Suomen parhaisiin kestävyysjuoksijoihin 1910-luvulla. Tukholman olympiakisoissa 1912 hän oli ottanut Hannes Kolehmaisen perässä pronssin 10 000 metrillä ja sijoittunut kuudenneks maastojuoksussa. Stenroosin loukkaantuminen oli jättänyt Suomen hopealle maastojuoksun joukkuekilpailussa, yhden pisteen Ruotsille hävinneenä. Vuonna 1915 Stenroos teki 30 000 metrin ratajuoksussa ME- ajan 1.48.06,2. Vaikka Stenroos tiesi hyvin kuinka pitkiä matkoja tulee juosta, hän ei ollut osallistunut maratoneihin sitten vuoden 1909. Vuonna 1923 hän innostui uudelleen harjoittelemaan tähtäimessään Pariisin olympiamaraton. Suomalaisyleisö sai Pariisin kisoissa odottaa jännityksellä maratonkilpailun väliaikatuloksia. Aluksi tilanne näytti pahalta – suomalaisia ei kärjen tuntumassa kuulunut. Viidennen väliaika-aseman jälkeen tilanne muuttui: Albin Stenroos oli noussut toiseksi, ja kuudennen kontrollin kohdalla jälkeen hän oli jo juoksun johdossa. Stenroos voitti lopulta olympiakullan lähes kuuden minuutin erolla hopeamitalistiin, Italian Romeo Bertiniin. Stenroos jatkoi vielä juoksu-uraansa pari vuotta sijoittuen toiseksi Bostonin maratonilla 1926. Työuransa hän teki Helsingin Olympiastadionin isännöitsijänä. |
Taipale Armas
Kiekonheitto s. 1890 k. 1976 Olympiaedustukset Pariisi 1924 Antwerpen 1920 Kiekonheiton olympiahopeaa Tukholma 1912 Olympiakultaa sekä kiekonheitossa että molempien käsien kiekonheitossa |
Armas Taipale oli kiekonheiton kaksinkertainen olympiakultamitalisti.
Suomella oli kaksi vahvaa mitaliehdokasta Tukholman olympiakisojen 1912 kiekkokilpailussa: Elmer Niklander ja Armas Taipale. Kolmen kierroksen jälkeen Taipale johti kilpailua heitettyään olympiaennätyksen 43,91. Loppukierroksille, jonne kelpuutettiin vain kolme parasta heittäjää, Taipale sai seurakseen USA:n Richard Byrdin ja James Duncanin Niklanderin jäätyä neljänneksi. Amerikkalaisista ei kuitenkaan ollut vastusta helsinkiläisen parannettua tulostaan vielä kahdesti, lopulta lukemiin 45,21. Tukholman kisoissa olympiaohjelmaan kuului myös ensimmäistä ja viimeistä kertaa molempien käsien kiekonheitto, jossa heittojen yhteistulos ratkaisi voittajan. Loppukierroksille pääsi jälleen kolme parasta heittäjää kolmen ensimmäisen kierroksen tuloksilla. Taipale voitti toisen kultamitalinsa yhteistuloksella 82,86, lähes viiden metrin erolla Niklanderiin, joka varmisti Suomen kaksoisvoiton ohitettuaan päätöskierroksilla Ruotsin Emil Magnussonin. Parhaaseen kiekkokuntoonsa Armas Taipale ylsi vuonna 1913: hän rikkoi kaksi kertaa (47,86 ja 48,27) virallisen maailmanennätyksen, mutta Kansainvälinen yleisurheiluliitto (IAAF) ei hyväksynyt tuloksia uusiksi ennätyksiksi. Taipale palasi olympiarinkiin vielä Antwerpenissä 1920 ja otti hopeamitalin. Voittovuorossa oli tuolloin Elmer Niklander. |
Tiainen Juha
Moukarinheitto s. 1955 k. 2003 Olympiaedustukset Soul 1988 Los Angeles 1984 Olympiakultaa moukarinheitossa Moskova 1980 |
Juha Tiainen voitti moukarinheiton olympiakultamitalin Los Angelesin olympialaisissa vuonna 1984.
Tiaisen kansainvälisen uran tähtihetki osui Los Angelesin olympiakisoihin 1984: hän voitti olympiakullan kolmannella heitollaan, joka kantoi 78,08 metriä. Länsisaksalainen hopeamies Karl-Hans Riehm jäi kymmenen sentin päähän. Suorassa radiohaastattelussa Tiainen totesi olevansa olympiavoittaja, mutta ei maailman paras moukarinheittäjä. Näin siksi, että Los Angelesin olympiakisoista olivat olympiaboikotin takia sivussa maailmantilaston kärkinimet Neuvostoliitosta ja Itä-Saksasta. Vuonna 1984 Tiainen oli muutoinkin uransa parhaassa kunnossa: hänen tuona kesänä heittämänsä Suomen ennätyksen 81,52 pystyi rikkomaan vasta Olli-Pekka Karjalainen 18 vuotta myöhemmin. Poliisina työuransa tehnyt Tiainen toimi kilpailuvuosiensa jälkeen moukarinheiton valmentajana sekä jääkiekon liigaseuran SaiPa:n fysiikkavalmentajana. |
Tuulos Vilho
Kolmiloikka s. 1895 k. 1967 Olympiaedustukset Amsterdam 1928 Olympiapronssia kolmiloikassa Pariisi 1924 Olympiapronssia kolmiloikassa Antwerpen 1920 Olympiakultaa kolmiloikassa |
Vilho Tuulos on ainoa suomalainen yleisurheilun hyppylajien olympiavoittaja.
Tampereen Pyrintöä edustanut ”Ville” Tuulos oli lupaava kolmiloikkaaja jo nuorena: hänen vuonna 1913 tekemänsä tulos 14,71 pysyi A-poikien Suomen ennätyksenä 1960-luvulle saakka. Tuulos tunnettiin voimakkaasta ja pitkästä keskimmäisestä loikastaan, josta hän saikin lempinimen ”Hämeen heinäsirkka”. Antwerpenin olympiakisoihin 1920 Tuulos lähti ennakkosuosikin asemassa, sillä hän oli hypännyt edellisenä vuonna maailmantilaston kärkituloksen 15,30, joka oli myös uusi Euroopan ennätys. Kolmiloikan finaaliaamuna sää stadionilla oli kehno: kova tuuli ja kylmä vaivasivat kilpailijoita. Sääolosuhteista huolimatta Tuulos hyppäsi ensimmäisellä kierroksella 14,505 metriä. Tämä pysyi kärkituloksena kilpailun loppuun saakka. Tiukka finaali kuitenkin oli: hopealle tuli Ruotsin Folke Jansson 14,48 metrin hypyllä ja pronssille toinen ruotsalainen Erik Almlöf tuloksella 14,27. Olympiamenestys ei suinkaan tähän jäänyt: Tuulos valloitti vielä kolmiloikan olympiapronssin sekä Pariisissa 1924 että Amsterdamissa 1928. Pariisissa lähellä oli toinen kultamitalikin, mutta ME-tulosta lähennellyt Tuuloksen viimeinen hyppy hylättiin yliastuttuna. |
Vasala Pekka
1 500 m. s. 1948 Olympiaedustukset München 1972 Olympiakultaa 1500 metrillä Mexico City 1968 |
Pekka Vasala voitti uskomattoman kirin jälkeen 1 500 metrin olympiakultaa Münchenissä vuonna 1972.
Vasala voitti alle 17-vuotiaiden poikien Suomen mestaruuden 1 000 metrillä vuonna 1965. Juoksuvauhdin kehitys jatkui kiivaana ja Vasala pääsi osallistumaan vuoden 1968 Mexico Cityn olympialaisiin juoksemalla 1 500 metriä aikaan 3.41,8. Mexico Cityssä Vasala kuitenkin sairastui ja jäi siksi alkueränsä viimeiseksi. Ateenassa vuonna 1969 pidetyt EM-kilpailut sujuivat jo paremmin. 1 500 metrin matkalla hän sijoittui yhdeksänneksi. Helsingin Maailmankisoissa vuonna 1971 Vasala juoksi jo 1 500 metrin kilpailun voittoon SE-ajalla 3.38,6. Pekka Vasala juoksi uuden Euroopan ennätyksen 800 metrillä 1972, joka lähenteli myös maailmanennätystä. Vasala päätti kuitenkin juosta Münchenin olympialaisissa vain 1 500 metrin kilpailun, jota piti varmimpana matkanaan. Münchenissä Vasala voitti oman alkueränsä ajalla 3.40,8 ja sijoittui välierässä toiseksi ajalla 3.37,9. Finaalissa nähtiin suomalaisittain erinomaista jännitystä, kun Vasala kiri loppusuoralla kisaa johtaneen Kipchoge Keinon ohi. Vasalan voittoaika 3.36,3 on edelleen Suomen ennätys. Edellisen kerran 1 500 metrin kultamitali oli tullut Suomeen vuoden 1928 olympialaisissa. Vasala jättäytyi Rooman EM-kilpailujen 1974 jälkeen huippuurheilusta loukkaantumisten takia. Kilpauran päätyttyä Vasala on toiminut esimerkiksi Suomen urheiluopiston talouspäällikkönä, Suomen Urheiluliiton talousjohtajana ja toimitusjohtajana sekä Vierumäki Country Club Oy:n toimitusjohtajana. Talousneuvoksen arvonimi Vasalalle myönnettiin vuonna 2011. |
Virén Lasse
10 000 m., 5 000 m. s. 1949 Olympiaedustukset Moskova 1980 Montreal 1976 Olympiakultaa 5000 metrillä ja 10 000 metrillä. München 1972 Olympiakultaa 5000 metrillä ja 10 000 metrillä. |
Lasse Virén on ensimmäinen juoksija, joka on voittanut kaksissa olympiakisoissa sekä 5 000 että 10 000 metrin kultamitalin.
Münchenissä Lasse Virén palautti Suomen kestävyysjuoksun maailman huipulle voittamalla olympiakultaa 10 000 metrillä maailmanennätysajalla 27.38,4. Suorituksen arvoa nosti se, että hän joutui juoksemaan kärkijoukon kiinni kaaduttuaan finaalissa juuri ennen puolimatkaa. Viikkoa myöhemmin Virén otti toisen kultamitalinsa voittamalla kiritaistelun 5 000 metrin finaalissa uudella olympiaennätyksellä. Huippuvuotensa hän kruunasi juoksemalla syyskuussa Helsingissä 5 000 metrin maailmanennätyksen 13.16,3. Loukkaantumiset varjostivat Virénin seuraavia kilpavuosia, joista palkinnoksi jäi 5 000 metrin EM-pronssimitali Roomasta 1974. Olympiavuonna 1976 Virén oli kuitenkin jälleen huippukunnossa. Montrealissa hän uusi ensin 10 000 metrin olympiavoittonsa ylivoimaiseen tyyliin ja teki sitten 5 000 metrin finaalissa uransa ehkä komeimman juoksun hyydyttämällä vastustajansa kuuluisalla kahden kierroksen kirillään. Heti seuraavana päivänä Virénin ohjelmassa oli olympiamaraton, jolla hän sijoittui viidenneksi. Loistavan olympiauransa Lasse Virén päätti Moskovassa 1980, josta tuloksena oli 10 000 metrin viides sija. Lasse Virén valittiin vuoden urheilijaksi vuosina 1972 ja 1976. Hänet on valittu Suomen urheilun Hall of Fameen sekä Kansainvälisen yleisurheiluliiton Hall of Fameen. Lasse Virén toimi kansanedustajana 1999–2007 ja toistamiseen 2010–11. Virénille on pystytetty patsaat Helsingin Olympiastadionin läheisyyteen sekä Myrskylän kirkonkylään. |
Yrjölä Paavo
Kymmenottelu s. 1902 k. 1980 Olympiaedustukset Los Angeles 1932 Amsterdam 1928 Olympiakultaa kymmenottelussa Pariisi 1924 |
Paavo Yrjölä voitti kymmenottelun olympiakullan Amsterdamin olympiakisoissa vuonna 1928.
”Hämeenkyrön karhu” Paavo Yrjölä harjoitteli koko uransa ajan kotitilallaan erilaisilla itsetehdyillä välineillä, mikä ei estänyt häntä nousemasta 1920-luvun lopun parhaaksi kymmenottelijaksi maailmassa. Amsterdamin kisojen alla Yrjölää pidettiin laajalti ennakkosuosikkina, olihan hän edellisvuonna tehnyt maailmanennätyksen 7995,19 pistettä (nykypistein 6586). Yrjölä meni olympiakilvan johtoon vasta kiekonheiton jälkeen. Aitajuoksun Yrjölä joutui uusimaan, sillä aidat oli asetettu ensin liian lähelle toisiaan. Viimeisten lajien tullessa vuoroon taistelu olympiakullasta oli kärjen osalta tiukkaa. Yrjölä kuitenkin voitti sekä keihäänheiton että 1500 metrin juoksun ja varmisti näin itselleen kultamitalin. Voittopisteet 8053,29 (6587) olivat uusi maailmanennätys. Kilpailussa hopealle tuli Akilles Järvinen, joten Suomi ja Tampereen Pyrintö saivat kaksoisvoiton. Vielä vuonna 1930 Yrjölä ylsi kymmenottelussa loppupisteisiin 8117,30 (6700). Tämä ei ollut kuitenkaan maailmanennätys, sillä pisteitä ei voitu virallisesti vahvistaa. Urheilu-uransa Yrjölä lopetti vuoden 1932 olympiakisojen jälkeen. |